Maanantaina 16.marraskuuta vietetään kansainvälistä YK:n suvaitsevaisuuden päivää. Suvaitsevaisuus on viime vuosikymmenen aikana noussut uudella tavalla yhteiskunnan arvoksi. Erilaisuuden hyväksymisen merkitys myönnetään ja hyväksytään ainakin Suomessa laajasti. Hyvä niin, koska kaikki tarvitsevat tavalla tai toisella suvaitsevaisuutta. Olemmehan kaikki jossakin asiassa epätäydellisiä. Kuka on laiska, kuka huonomuistinen, kuka luova haaveilija. Ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, kansallisuudesta, kulttuurista, koulutuksesta, tuloluokasta, uskonnosta, vakaumuksesta tai vammoista jne nyt puhumattakaan. Erilaisia, mutta kaikki arvokkaita, samanarvoisia.
Suvaitsevaisuuden historia on kuitenkin varsin lyhyt. Eipä siis ihme, että tämäkin viimevuosien suvaitsevaisuuden arvostuksen aika on herättänyt joissakin ihmisissä voimakastakin vastareaktiota. Pitääkö kaikki muka hyväksyä? Erilaisesta kulttuurista tulevien kohdalla on erityisesti ollut sanomista. On sanottu, että maassa maan tavalla ja että muslimit pelottavat, kun ne valtaavat tämän maan. Miksi ne ulkomaalaiset tulevat tänne, on kysytty. Siinä unohtuu helposti, miten suomalaiset lähtevät jatkuvasti ulkomaille töihin ja opiskelemaan - ja ovat kiistatta ulkomaalaisia lähtiessään muualle.
Liian kapeakatseinen suvaitsevaisuuden vaatimus, joka estää keskustelun, on sekin osoittautunut ongelmaksi. Liika vaikeneminen vain lisää vastakkainasetteluja eikä suvaitsevaisuutta. Toisaalta kritiikin varjolla esitetty puhdas rasismi on eri asia kuin avoin keskustelu. Ennakkoluulot istuvat meissä tiukassa, ja pahinta on, että omia ennakkoluulojaan ei ole kovin helppo nähdä ja tunnistaa.
Tein graduni lähellä suvaitsevaisuuden näkökulmia liikkuvasta aiheesta. Asia tuli taas mieleen, kun kirjoitin pyynnöstä artikkelin gradustani ortodoksisen kulttuurin julkaisuun. Karjalasta evakkoina tulleiden ortodoksien kohtaloissa on jotain hyvin samaa kuin tämänpäivän maahanmuuttajakeskusteluissa. Silloinkin oli olemassa yleisesti ääneen lausumaton vaatimus yhtenäisyydestä, ja erilainen uskonto koettiin uhaksi. Ortodoksit piilottivat uskontonsa, venäläisvaikutteiset nimensä, tapansa ja tottumuksensa. Ruokakulttuurista parhaat palat kelpasivat kantaväestölle, mutta muuten erilaisuus koettiin uhaksi. Niin muuten koetaan tänäkin päivänä, ja aivan turhaan. Ortodoksisen kulttuurin ja uskonnon rikkaus alettiin nähdä vasta 1990-luvulla. Miten kauan kestää, että maahanmuuttajien kulttuureja nähdään rikkautena Suomessa?
En pidä ennakkoluuloista ja haluan sanoa niille vahvasti ei. Siinä olen idealisti, että uskon suvaitsevaisuuden olevan ainoa oikea tapa suhtautua erilaisuuteen. Tarvitsemme kaikki suvaitsevaisuutta. Voimme elää rauhanomaisesti, vieraillen toistemme luona ja kohdaten kulttuurillisia eroja, kuten yleensä tapahtuukin. Se, että hyväksyy toisen samanarvoiseksi ihmiseksi kuin itse, ei tarkoita, että hänen kaikki tekonsa pitäisi hyväksyä. Laki on laki kaikille, ja sitä tulee noudattaa.
Haastan itseni jatkuvasti kohtaamaan erilaisuutta, ja koen, että se on rikkaus. Toivoisin, että lapseni voisi elää vielä monikulttuurisemmassa Suomessa kuin itse olen elänyt. Minusta on tosi hienoa, että meillä on tuttavia, joiden lasten kanssa lapseni voi leikkiä. Ja tuttavien lasten ihonväri ei ole valkoinen. Hiekkalaatikko on kaikista tehokkain tapa oppia suvaitsevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti