Onneksi voi muuttua

Viimeisen viikon julkinen ja yksityinen keskustelu on käsitellyt kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöihin, heidän oikeuksiaan tai niiden puutetta. Parin viime päivän aikana aihe on ollut jopa ykkösuutinen kaikilla kanavilla ja lehdissä. Hämmentävää, koska Ylen Homoillan aiheissa ei ollut mitään uutta tai mullistavaa. Pitihän toki kaikilla jo olla tiedossa, että kirkosta löytyy äärikonservatiiveja ja myös niitä, jotka haluavat olla viemässä kirkkoa liberaalimpaan suuntaan. Mutta niin vain on valtava joukko ihmisiä nyt päättänyt äänestää jaloillaan homokysymyksen takia. Koska Päivi Räsänen.

Ymmärrän tuohtumuksen. Ymmärrän sen ajatuksen ja kokemuksen, että kirkon homokeskustelu on loukkaavaa ja raivostuttavaa. Että joku voi tuomita toisen ihmisen kokonaan ja kieltää häneltä jopa rakkauden, joka on kuitenkin ihmisen perustarve ja hyvin syvällä oleva tunne. Ainakin itse koen, että se ei ole kokonaan edes tahdonalainen tila, kun rakastuu. Että sitä ei saisi joku tuntea, onhan se uskomaton vaatimus. Seksuaalisuus kuuluu kuitenkin useinpien mielestä samaan sarjaan kuin nälkä, jano, tarve puhtauteen ja lepoon.

Ymmärrän silti myös konservatiiveja. Koska olen itsekin ollut varsin konservatiivinen ja pitänyt homoutta syntinä. En sisäsyntyisesti, tai itse niin ymmärtäen, vaan opetettuna, mutta se tuskin muuttaa asiaa juurikaan. En silti häpeä sitä, että ajattelin niin. Aivan liikaa suomalaiset ajattelevat, että on vain yksi oikea vastaus, ja kaikkien pitäisi ajatella niin. Olemme aivan hämmentyneitä, jos meillä on edes kahdenlaisia mielipiteitä maahanmuutosta tai homoista, esimerkiksi. Pitäisi olla oikein ja sallittua ajatella, mitä haluaa. Pitäisi olla ok olla konservatiivi, tai rajoittuneesti suvaitsevainen, ilman erityisiä toimenpiteitä. Kannatan tässä sananvapautta ja vapautta omaan vakaumukseen.

Uskonnollisena kysymyksenä homouden kieltäminen tai sen vuoksi kiihkoilu tuntuu saaneen valtavat mittasuhteet. Olen kuullut sanottavan, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on luopunut Raamatun ydinsanomasta, kun se hyväksyy naispapit ja homot. Itse kysyisin, tarkoittavatko nämä ihmiset todella, että Raamatun ydinsanomaa on kaikki seksiin tai sukupuolisuuteen liittyvä? Miksi ydinsanomaa ei esimerkiksi ole se, mitä kerrotaan orjuudesta tai kuoliaaksi kivittämisestä? Herää kysymys, onko tämä naispappeihin tai homouteen liittyvä kuohunta lopulta edes itse asiasta johtuvaa, vai jostakin isommasta yhteiskunnan ilmiöstä? Koskaan ei mikään muuttua saa, sitähän sitä aina toivotaan.

Minä sanon, että onneksi voi muuttua, eikä sitä tarvitse edes pelätä. Ei ole mitään väärää siinä, että ajatteli ennen toisin kuin nyt. Sehän on vain hyvä asia, että ratas ei ole pysähtynyt, eikä kivi sammaloitunut. Päinvastoin minusta on pelottavaa, jos ihmisen ajattelu ei lainkaan kehity vuosien kuluessa.

Mitä kirkosta nyt joukoittain eroavat sitten arvelevat homojen osalta voittavansa eroamisellaan? Paraneeko homojen tilanne, kun valtava joukko lähtee kirkosta? Seurakuntavaalit ovat aivan ovella, ja nyt jos koskaan pitäisi kirkon jäsenten eli äänestäjien aktivoitua ja lähteä vaaliuurnille vaikuttamaan kirkon linjaan. Pitäisi ottaa sen verran selvää, että mitä ehdokas ajattelee itselle keskeisistä kysymyksistä. Ettei tulisi äänestäneeksi mielestään olennaisesti väärää mielipidettä valtaan. Se on tapa vaikuttaa, ja muuttaa kirkkoa suvaitsevaisemmaksi. Niin minä aion tehdä.

Uutta lunta

On tässä äitiyslomassa hyviäkin puolia. Esimerkiksi se, että voi aamulla lähteä pienen nöpönenän kanssa ulos maistelemaan lunta ja keinumaan. Neitihän ei lunta ole koskaan nähnyt varsinaisesti. Pihan muissa lapsissa, ulkona olemisessa ja lumessa riitti niin ihmettelemistä, että hän vain istui ja ihmetteli. Ulkoiluhetken jälkeen uni maittoi toista tuntia.

Töistä poissaolo alkaa selvästi lähestyä loppuaan. Alan tajuta, että nyt pitää sitten nauttia tästä, koska kohta on toisin. Työ ja äitiys ovat aika rankka rasti, ja voin varmasti olla vielä monta kertaa tyytyväinen siihen, että mieheni on opettaja. Opettajan työpäivät eivät aina jatku niin pitkään kuin minulla. Päivähoitohakemus on laitettu menemään, mutta kyllähän se kirpaisee ajatella pikkuneitiä hoidossa. Frida on reipas, mutta väkisin nousee mieleen, että liekö myös urhea.

Frida on kova tyttö liikkumaan. Äitiys näyttäytyykin kuhmujen puhaltajan ja pahimpien kolhujen estäjän roolina tällä hetkellä. Säikähdän kauheasti aina, kun lapseni kaatuu ja kolhii itseään. Menen aivan pois tolaltani, ja järkytyksestä toipuessa menee paljon pitempään kuin lapsella. Sydän hyppää kurkkuun ja sen rauhoittuminen ottaa oman aikansa. Mökötän hiljaa omissa oloissani ja yritän rauhoittua. "Katso nyt, ei sillä ole mitään hätää", sanoo mieheni. "Mutta entä jos lapselle sattuisi jotain oikeasti pahaa!", äiti minussa huutaa äänettömästi.

Elämme jännittäviä aikoja, moneltakin kannalta. On taloprojektia, mieheni on ehdolla seurakuntavaaleissa ja muitakin asioita on ilmaantunut. Olemme käyneet tutkimassa Joensuun Karhunmäen tontteja. Jospa sieltä löytyisi hyvä kodinpohja, mihin talo rakentaa. Sitä etsitään.

Enten tentten

Talon etsiminen on osoittautunut haastavaksi hommaksi Joensuun seudulla. Jopa niin, että olemme huomanneet, että meidän budjetillamme ei valmista taloa saa ainakaan sellaisena kuin haluaisimme. Muuten sopiviin taloihin pitäisi tehdä heti iso remontti tai sitten sijainti on meidän tulevalle arkipalapelillemme liikaa. Aikamme näytöissä kierrettyämme tuli sitten tarve tutustua vielä rakentamismahdollisuuteen. Lähipiirissä on onneksi hiljattain rakentaneita, ja nyt jonkin aikaa asioita selviteltyämme näyttää siltä, että aloitamme ensi keväänä ikioman "raksaprojektin". Itse ei vasara oikein kädessä pysy, mutta olemme löytäneet hyvän ja ammattitaitoisen yrittäjän toteuttamaan unelmaamme.

Jos haluaa rakentaa talon, pitää olla tontti, mille se tehdään. Tämä perusasia meiltä vielä puuttuu. Vuoden vaihteessa tontteja onneksi jaetaan ja Joensuussakin tuo päivä lähestyy. Olemme kiertäneet katsomassa Joensuun tontteja. Mieheni on töissä Kontiolahdella, joten olemme tutustuneet tarjontaan myös siellä. Tonteista on kova kysyntä täälläpäin, joten olemme nyt miettineet, listanneet plussia ja miinuksia puolin ja toisin Joensuu-Kontiolahti -rajan ja pyöritelleet paperilla ja päässä sitä, millaiseksi arkemme muodostuisi. Molemmilla on hyvät puolensa, mutta myös huonot.

Tunnetusti joensuulaiset nuoret perheet valuvat lähikuntiin, ja sekös joensuulaisia päättäjiä harmittaa. Yleisesti näin on, voittajia tässä pelissä ovat olleet Kontiolahti ja Liperi. Minäkin olen jo kuullut nämä "Sinäkin Brutukseni" -sävyiset kommentit siitä, miten minun ei kertakaikkiaan ole sallittua muuttaa kotikuntaa rakentamisen takia. Itse en kuitenkaan näe mitään syytä velvollisuudesta Joensuuhun majani pystyttää. Näin siitäkin huolimatta, että olisin taas yksi luku tilastossa, joka ei Joensuuta mairittele. Yhteiskunnalliset harrastukseni eivät ole mikään syy valita asuinpaikkaa, joka ei muuten miellytä.

Minun, kuten varmasti useimpien muidenkin, valintaperusteissani painavat rahan lisäksi palvelut, koulut, luonto, harrastusmahdollisuudet ja ennen kaikkea ihmiset, joita alueella asuu. Raha painaa rakentajalla siksi, että jos talon pohjakustannukset ovat toisaalla kovin suuret verrattuna toiseen alueeseen, olen kyllä taipuvainen valitsemaan edullisemman. Tämä nyt vain on niitä perusasioita, jotka on otettava huomioon.

Elämme jännittäviä aikoja siis. Saa nähdä, miten käy ja missä vuoden päästä kohoaa lähes valmis kotimme. :)