Syksy, oi syksy

Paras vuodenaika on taas alkamassa. Minulle niin rakas syksy. En tiedä, oliko ensin rakkaus syksyyn vai koulunalkuun, mutta nämä kaksi tulevat käskemättä mieleen aina tähän aikaan vuodesta. Muistan vieläkin aivan hyvin uuden penaalin tuoksun. Odotin niin kovasti koulun alkamista. Tykkäsin uuden oppimisesta, ja tykkään vieläkin. Naimisiinkin menin syksyllä, oikein mielelläni meninkin. Tietysti parhaaseen vuodenaikaan.

Nyt omaan syksyyni ei ole aikoihin kuulunut koulu, mutta edelleen on sama lämmin tunne. Syksyn ihanat kirpeät aamut ja pimenevät illat, lepattavat kynttilät, höyryävät teet kupissa ja paistokset. Ei haittaa vaikka sataa, kun on vielä kuitenkin lämmintä. Aurinko on alkusyksystä lempeä, pehmeä. Marraskuu on sitten pahempi.

Tänä vuonna syntyy meidän perheeseen uusi tulokas. Odotamme häntä saapuvaksi sydänsyksyllä. Minun syksyyni liittyykin siten lopettamista ja alkua. Edessä on minulla välivuosi, jona haudon maailmaan lapseni, mutta myös sitä, mitä minusta tulee isona. On aikaa miettiä asioita koko talvi. Jos päässä nyt on ylipäätään tilaa järkeville ajatuksille yövalvomisilta, sanoo realisti minussa. Toista odottaessa sitä vähän jo tietää, mitä tuleman pitää, vaikka moni asia on jo unohtunutkin sitten esikoisen.

Tämä tulokas potkii varmana itsestään, kovaa ja kipeästikin. Hän on kovin ponteva, se on ainakin varmaa. Hetkittäin olen itsevarma: tästä tulee oikein hyvä vuosi. Niin, ainakin selvitään.