Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Narsisti(n)en maailma

Individualismi ja itsekeskeisyys ovat nykyajan suuria virtauksia. Yhteisöllisyydestä ja yhteisvastuullisuudesta puhutaan paljon, ja toiset ovat niitä alkaneet vastavoimana vaaliakin. Toisaalla jotkut menevät yhä vain syvenevän itsekeskeisyyden maailmaan, joka on suorastaan narsistinen. Tein ennen äitiyslomaani töissä jutun narsismista ja olen kiinnittänyt paljon huomiota siihen. Mitä muuta kuin narsismia ruokkii tosi-tv ja julkkikseksi-hinnalla-millä-hyvänsä -haaveet? Kun narsismi on kiitettävä asia ja Big Brotheriin teini-idoliksi pääsee parhaiten olemalla ilkeä ja toisia huomioimaton tyyppi, tulee väkisinkin mieleen, että onhan tämä aivan järjetöntä.

Yhteiskunta ruokkii ja kiittää narsismista, kuten sanoi myös taannoin haastattelemani asiantuntija. Se voi johtaa kehitykseen, jossa sairas narsismi lisääntyy ja vaikeuttaa yhä useampien elämää. Narsismihan on oikeasti sairautta, eikä vain nykyajan muotitermi. Sairaaksi menevä itsekeskeisyys ei todellakaan kaunista ketään. Narsistin kanssa elävä joutuu syvästi kärsimään toisen luonnehäiriöstä. Siinä heikommalle voi käydä huonosti. Narsistille sääli on oikeasti sairautta eikä hänellä ole empatiakykyä. Haastattelemani asiantuntijan mukaan julkisuus ja narsismi kulkevat käsikädessä. Narsisti kaipaa julkisuutta, huomiota, palvontaa ja jatkuvaa esillä olemista. Siksi narsisteja löytyy erityisesti artisteista, poliitikoista ja muista julkisuuden henkilöistä.

Narsisteista minulla on eniten kokemusta politiikasta. Voimakas itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu on hyvin yleistä politiikassa mukana oleville nuorillekin. Ei ole sama asia olla varustettu hyvällä itseluottamuksella kuin olla narsisti. Politiikassa on henkilöitä, joille mikään ei mene oman edun edelle eikä oman uran edistämisellä ole mitään hintaa. Selkään puukottaminen ei ole harvinaista, vaikka se ei toki ole kaikkien harrastama laji. Valitettavaa silti on, että parhaiten menestyvät ne, jotka osaavat taitavimmin kätkeä itsekeskeisyytensä.

Itse olen huomannut, että politiikka helposti syö ihmistä sisältä eikä todellakaan jalosta luonnetta. Keskinäinen kilpailu ja jatkuva parrasvaloihin tavoittelu jättää jälkensä. Kun huomaa, että on onnellinen vain, kun itseä kiitellään ja kehutaan, jotain on jo tapahtunut. Itsekin olen huomannut tämän itsessäni ja puhaltanut pelin poikki. En halua muuttua niin. (Nyt joku sanoo, että eikö blogin pitäminenkin ole narsistista. Ehkä se on juuri sitä, paradoksaalista kyllä)

Itsekeskeisyys näkyy minusta aika arkisissakin asioissa. Kun joku toinen tykkää eri asioista, sitä ihmetellään eikä ymmärretä tai jopa haukutaan erilainen mielipide lyttyyn. "Miten joku voi...?"kysyy empatiakyvyltään rajoittunut. Itse en ymmärrä sitä, ettei joku ymmärrä toisten voivan tuntea ja ajatella eri tavalla kuin itse ajattelee. Me ei vaan olla kaikki samasta puusta veistettyjä.

1 kommentti:

  1. Hyvä ja rehellinen kirjoitus. Harva uskaltaa näistä asioista lainkaan puhua tai blogiin kirjoitella. Pidetäänpä blogin pitämistä narsistisena tai ei, kirjoituksiasi on mukava lueskella. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista