Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

torstai 2. syyskuuta 2010

Kodin etsintää ja perhekerhoilua

Aloitimme oman kodin etsimisen. Olemme asuneet tähän asti vuokralla ja vauvan saamisen jälkeen kolmio tuntuu ihmeen ahtaalta. Lapseen liittyy niin valtavasti tavaraa, joka olisi jonneki säilöttävä eikä tilaa ole. Toisaalta on jo aika alkaa siirtyä vuokranmaksusta oman maksamiseen. Päiviäni ilostuttavat haaveilututkimukset etuovi.comiin asuntoilmoitusten pariin ja talosivuille. Vielä ei ole tullut selvyyttä, mikä olisi meidän koti. Rakennammeko vai ostammeko. Näytöissä olemme kierrelleet, ja pankissa käyneet, että tiedämme, mihin meillä on varaa. Asunnon etsimisellä ei ole hengenhätää, mutta jännittävää puuhaa se on.

Alkukangertelujen jälkeen olen taas tottunut kotona olemiseen. Frida-tyttäreni kanssa kotona oleminen on väsyttänyt ja ahdistanut minua välillä lähinnä sen yksinäisyyden vuoksi kovastikin. Nyt olen taas saanut kiinni siitä käytännöllisestä ajatuksesta, että kotoa todella pitää lähteä liikkeelle. On mentävä kerhoihin, perhekahviloihin, muskariin ja kirjastoon. Päivä piristyy heti, kun tapaa jonkun muunkin kuin oman perheen jäseniä. Nolottaa, kun puhua pulputan niin valtavasti tutuille, mutta vielä heillä on kärsivällisyyttä riittänyt. Myös kotiäitien paikoista olen piristynyt. Joskus tietysti väsyttää keskustella aina vain lapsista, mutta on sekin parempi kuin ei mitään. En valita tästä.

Pikkuneidin touhujen seuraaminen antaa myös paljon iloa. Lapseni on nyt puolivuotias, vilkas ja touhukas ryömijä. Frida harjoittelee konttaamista ja on ottanut ensimmäiset "askeleet" kontaten. Ulkoilemme päivittäin, ja minua lohduttaa ajatus, että liikunta on kuitenkin aika tehokasta. Ehkä pääsen päivälenkkieni avulla taas vanhoihin mittoihini, mitä kyllä kovasti toivoisin. Vielä on matkaa.

Epäilemättä kotiäitiys sopii toisille paremmin kuin toisille. Välillä mietin, olisiko minulla malttia ja halua olla kotona paremmin muutaman vuoden päästä. Nyt tuntuu, että työhön paluu polttelee. Frida ei silti joudu ihan heti hoitoon vaan mieheni jää isäkuukautta pitämään ensin. Siitä olen oikein iloinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti