Painavat luut

Elämänmuutokseen liittyy paljon myös ajatustyötä. En halua muuttaa asioita niin, että jojotan vuoden tai kahden päästä entistäkin isompana vain siksi, että ajatustyö jäi tekemättä. Niinpä mietin itseäni, sitä miksi tulin siihen, mihin tulin ja miten käänsin suunnan. Miksi se nyt onnistui? Mitä olen aina ajatellut itsestäni ja mitä ajattelen nyt? Kyse ei ole mistään nälkädieetistä, nälkää en ole nähnyt, joten en ole kauhean huolissani. Pian on puoli vuotta takana, en ole lipsunut, ei ole mitään himoa ollut mihinkään ruokaan tai juomaan, kiloja on lähtenyt hirveästi, ja vielä lähtee.

Se, että näytän ihan erilaiselta, mutta tuntuu ihan samanlaiselta kuin aina on tuntunut, on jännittävä ristiriita. Vaaka näyttää samanlaisia numeroita kuin joskus silloin, kun olin nuori, nätti ja hoikka näin jälkiviisaana, silloin ei harmi kyllä siltä tuntunut. En ole tosiaankaan vielä ymmärtänyt, että olen nyt saman kokoinen kuin silloin ennen. Tunnetaso ei ole tajunnut sitä, en vaan tajua asiaa vielä. Puen päälleni vaatteita, jotka ei oo vuosiin mahtuneet, ihan kuin todistaakseni, että tää on totta. Vaatteet ei valehtele. Olen reilusti pienempi.

Luita. Siitähän siinä on kysymys. Otsaluuta, poskipäitä, solisluita, olkapäitä, kylkiluita, lantioluita, polvia. Ja lihaksia! Lihaksia, herranen aika, minulla. Hauis, se tuntuu levossakin! Reisilihakset. Pohkeet. Niitä ihmettelen jatkuvasti. Ei oo varmasti ikinä ollu tällaisia, näin vahvoja lihaksia. Pienesti suren, että silloin joskus ennen en osannut syödä oikein, kun treenasin kuitenkin paljon. Olishan sitä silloinkin ollut vaikka ja mitä mahdollista. Aina ennen ajattelin, että minulla on painavat luut. Nyt naurattaa, kun ne luut on jotenki keventyneet. Ei tunnu luut painavilta, ei.

Kuitenkin niin, että vaikka vaaka näyttäisi samoja numeroita, kuin ennen, en ole enää yhtään sama ihminen kuin silloin. Paperilla sama. Muuten aivan eri. Kokonaan muuttunut. Siitä muutoksesta olen iloisesti ylpeä. Vaiennan sen pienen ääneen, joka sanoo, että älä joutavia pidä itsestäsi ääntä. Hemmetti. Pidänpäs!