Heikosti ja vielä vähän heikommin nukuttujen lukuisien öiden jälkeen arkipäivistä selviäminen vaatii priorisoimista. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene kuin välttämättömän. Työt ja arkiset kotityöt, jotka on pakko. Ei siinä oikein voi kukaan auttaa. On vain odotettava, että yöhuutaja kasvaa.
Mutta kyllä se lohduttaa ja ilahduttaa, kun minulle ojennetaan purkki hilloa ja pussillinen omenoita. "Ja jos mitenkään voin auttaa, ni sanot vain". Kiitos kiitos kiitos. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti