Äitiyslomaan ja lapsen hoitamiseen kotona tuntuu kuuluvan olennaisena osana yksinäisyys. Ainakin, kun lapsi on esikoinen ja koiraakaan ei perheeseen kuulu, talo tuntuu tyhjältä ja tekeminen loppuu vauvan nukkuessa. Tuntuu hullulta kuluttaa vapaita päiviään siihen, että odottaisi miestä kotiin töistä. Ainakaan minun pirtaani se ei oikein tunnu sopivan! Siispä päätin alkaa valloittaa äitien maailmaa laajemminkin: perhekerhoihin, kyläilemään ja ennen kaikkea hiekkalaatikolle. Frida-tyttöni ei ole vielä aikoihin hiekkalaatikkoikäinen, mutta sinne minä vain suuntaan. Koska yksin ei jaksa olla.
Sama elämäntilanne yhdistää. Tai ainakin sen toivoisi yhdistävän. Aikoinaan tutustui helposti uusiin ihmisiin, kun aloitti opinnot. Niitä ystävyyssuhteita on voimassa edelleen ja hyvin voivat, vaikka opinnot ovat päättyneet ja ystävät levinneet ympäri maata. Itsekin olen muuttanut Jyväskylästä, missä alunperin aloitin opintoni. Parhaimmillaan ystävyys ei vaadi edes säännöllistä yhteydenpitoa, vaan on elvytettävissä uudelleen aina, kun nähdään. Tuntuu, että jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Toisten kanssa uusi elämäntilanne, aika tai välimatka taas kiistatta erottaa. Olenpa kokenut senkin, että ystävä on minun hyvistä aikeistani huolimatta kääntänyt selkänsä. Myös kiire ja aikaavievät harrastukset ovat vieroittaneet minut joistakin ystävistäni.
Ennen minulla oli paljon ystäviä. Ei ole enää. Ajoittain olen aidosti yksinäinen. Niin oli jo ennen Fridaa ja tilanne on ehkä vain kristallisoitunut äitiyslomalaisena. Kun on aikaa, sitä huomaa helpommin, että elämässäni on tyhjää tilaa. Tyhjää siellä, missä en haluaisi tyhjää olevan. Arvelen, että tämä ei ole mitenkään harvinaista vasta valmistuneilla tai uudelle paikkakunnalle muuttaneilla. Sosiaalinen elämä menee väkisin uusiksi tässä elämänvaiheessa. Minä en ole ihan hiljan muuttanut, mutta elämäntilanne on muuttunut. Käytännössä lopputulos on aivan sama. Onneksi on puoliso, jonka kanssa olemme myös läheisiä ystäviä. Mieheni kanssa jaan asioita, jotka jakaisin myös ystävieni kanssa. Ehkä se silti on hiukan eri asia.
Jotenkin tuntuu, että minulla ei ole varaa heittää yhtään ystävää yli laidan. Koskaan en ole niin rikas ystävyydessä, että olisi varaa torjua joku. Olen tietoisesti alkanut elvyttää ystävyyttä moneen vanhaan tuttuun. On ihanaa löytää uudelleen vanha ystävä ja havaita, että se, minkä kuvitteli erottaneen, ei erotakaan. Siitä tulee niin hyvä mieli, että sen turvin elelee monta päivää hymy huulillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti