Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lahjoja ja vastalahjoja

Viime viikkoina olemme saaneet runsaasti lahjoja. Vauvallehan niitä on tietenkin tuotu. Monenlaisia paketteja on tullut. Postimies otti jo tavaksi soittaa ovikelloa kierroksellaan, kun paketteja oli niin runsaasti. Ihania vauvanvaatteita, kukkalähetyksiä, leluja ja koristeita. Pinosin lahjat odottamaan hetkeä, jolloin voisin kunnolla ihastella niitä. Yritin painaa mieleen, mitä saimme keneltäkin. Että osaisi ja muistaisi sitten lähettää vastalahjan joskus.

Lahjat ovat hankala juttu. Heti tulee mieleen, että milloinkas olen näille ihmisille muistanut lahjan lähettää, kun he saivat lapsen tai valmistuivat tai menivät kihloihin. En ole muistanut. Tai jopa: ei ole niin paljoa kiinnostanut. Ihan totta, ei ole silloin niin paljoa vauvat tai lapset kiinnostaneet, että olisin lahjan laittanut. Voi minua. Kerään lahjoja siis pinoon syyllisyydentunteita mieli risteillen. En ole näitä ansainnut, vähemmän minun pitäisi saada. Kiusaantunut tunne.

Toisaalta lahjojen kieltäminen juhlahetkellä on joskus hankalaa, suorastaan loukkaavaa vieraille. Emme toivoneet häälahjoja. Meistä tuntui, että tavaraa oli jo riittävästi kaapit täynnä ja toivoimme, että lahjaksi annettaisiin rahaa häämatkaa varten. En halunnut kerätä kalliita astiasarjoja, enkä aterimia. En halunnut kutsua vieraita juhlia saadakseni lahjoja vaan saadakseni rakkaat ihmiset paikalle todistamaan onnenhetkeä. Joidenkin mielestä lahjat silti kuuluvat juhlaan. "Eihän se ole häät eikä mitään, jos ei saa viedä lahjaa", sanoi kutsuttu sukulainen. Osa sitten toi lahjan, koska halusi, ja se oli toki meillekin ok. Niistä muutamista lahjoista on ollut todella iloa. Mutta hyvä, että ylenpalttisuudelta vältyttiin.

Oma tapani antaa lahjoja on ollut kovin vaihteleva. Joskus, kun olen lahjoja antanut, olen ollut sitten ylenpalttinen ja lähettänyt isoja ja kalliihkoja lahjoja. Jouluna olen suorastaan törsännyt lahjoihin, savolaista ilmausta käyttääkseni. Koska olen vain halunnut antaa lahjan ja viestiä välittämisestä. Lahjojen ostaminen on ollut osa iloa. Sen miettiminen, mitä hänelle sopisi. Koomista sinänsä, että se iso lahja muka siitä välittämisestä paremmin viestisi. Minusta on silti aina ollut kivempi antaa kuin saada lahjoja. Joskus olen lahjonut luodakseni parempia suhteita ja vahvistaakseni jo olemassaolevia. En tiedä, onko tulosta syntynyt. Toisinaan ehkä.

Kyllä sitä toivoisi, että lapseni ei oppisi tavarapaljouteen vaan osaisi kiintyä muutamiin leluihin. Yltäkylläisenä nykyaikana kun uhkaa käydä niin, että lastenhuoneissa kahlataan leluissa , mutta mikään ei jää rakkaampana mieleen. Minulla on muutamia muistoja leluista, jotka olivat toivottuja ja odotettuja - rakkaita. Kun sitä ymmärtäisi olla antamatta liikaa. Tai ainakin lahjoittaisi säännöllisesti pois, mitä ei oikeasti tarvitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti