Ajatuksiani elämästä
perjantai 19. syyskuuta 2014
Ihan oli itseä ikävä
Oodi elämänmuutoksille. Elämäntapojen ja muidenkin asioiden muutoksille. Viimeiset kuukaudet olen elänyt eri tavalla kuin ennen. Sen kyllä huomaa. Monella tapaa tuntuu ja myös näyttää hyvältä. Tämä raskauskilojen hävittäminen on nyt vain yksi muutos, mutta ehkä se näkyvin. Kiloja on lähtenyt paljon, ja myös mieli on kevyt ja iloinen. En ole vielä lopettanut, mutta tulosta on jo tullut ihan mukavasti. Ehkä julkaisen jonkun kuvankin sitten, kun projekti on päätöksessään. Ei se vielä ole.
Olen hämmästynyt, miten helposti muutos on käynyt. Ajattelin aluksi, että kokeillaan nyt lomalla, kyllähän se on lomalla helpompaa. Nyt olen saanut huomata, että arki ei ole mikään este, ei edes hyvä tekosyy. Liikkumaan pääsee, vaikka olis pieniä lapsia, kun vain menee. Kukaan ei työnnä ruokaakaan suuhun, ellei itse sitä sinne laita. Loppujen lopuksi se on ollut aidosti helppoa.
Olen jo aiemmin kertonut, miten olen oppinut pitämään rajoja yllä. Se on toinen osa näitä elämäni muutoksia. Olen oppinut rauhoittamaan pyörteet ympäriltäni. Lopettamaan joutavan, joka ei vie minnekään, ei anna mitään, ei auta mitään. Katselemaan tyynesti sivusta. Se on tuntunut valtavan hyvältä. Olen oppinut, että turha on vastata samalla mitalla takaisin. Anteeksikin voi antaa, mutta lähelleen ei tarvitse ottaa enää ikinä, jos ei halua. Se on ollut minulle helpotus. Ja olen antanut anteeksi. Antanut olla. Jättänyt taakse. Olen niin iloinen, että tämä tällainen on tullut mahdolliseksi.
Monesti tunnen itseni kovin nuoreksi. Minähän olenkin sitä. Kuulostelen itseäni, tunteitani, mielialojani, kroppaani. Oikeasti, on ollut ihan ikävä itseäni tällaisena. Olin jo melkein unohtanut, koska siitä on niin kauan. Minä en ole enää sama, ja sekin on hienoa. Tämä tie kannatti kulkea, tämä oppi ottaa. Elämäni ei ole entisensä, vaan se on parempi. Paljon, paljon parempi. Hetkessä on elämäni onni, kaikki. Näissä hetkissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno, kaunis teksti josta välittyy tunne, ilo. <3
VastaaPoista"Anteeksikin voi antaa, mutta lähelleen ei tarvitse ottaa enää ikinä." Mitä anteeksiantamista tuo on? En tiedä mistä tilanteesta puhut, mutta tuollaisella toiminnalla aiheutat pahimmillaan toiselle todella syviä haavoja ja paljon anteeksiantamisen aihetta.
VastaaPoistaTällä en salli kenenkään satuttavan tietoisesti sinua.
Nimenomaan niin, että kun olet joutunut esimerkiksi väkivallan uhriksi, ei sinun tarvitse enää väkivallan tekijää lähellesi ottaa. Tai jos luottamus on perusteellisesti rikkoutunut. Anteeksianto on kaikkien osapuolten kannalta tärkeää, ei vain toiselle anteeksi antamista vaan myös itsensä päästämistä vapaaksi asiassa. Silti se ei tarkoita minun mielestäni sitä, ettei asiasta saisi enää puhua tai mitään siitä tuntea. Saa, pitää, niin kauan kuin siltä tuntuu.
PoistaMielestäni anteeksianto on pitkä, syvällinen tunneprosessi. Se on pitkä siksi, että usein ihmiset sanovat sanoja "anteeksi" aika nopeasti, paljon ennen kuin ovat todelisuudessa valmiit niiden takana seisomaan. Meillä kaikilla on varmaan kokemusta siitä, että joskus on sanottu "anteeksi", mutta viha, suru ja pettymys ovat jääneet ja välit eivät ole koskaan sen jälkeen korjaantuneet tai että siihen meni huomattavan paljon pitempään. Ei pitäisi sanoa anteeksi ennen kuin on aidosti valmis antamaan anteeksi.
Minulla on siitä omassa elämässäni erittäin positiivisesti kokemusta, miten pitkään minua vaivannut asia lopulta vuosien jälkeen korjaantui ja olin valmis antamaan anteeksi. Halusin ja pystyin sydämestäni antamaan anteeksi ja jättämään asian aidosti taakseni. Se ei ole lopettanut kokonaan tarvettani puhua asiasta, mutta sävy on toinen. Kannatan lämpimästi sitä, että ihmiselle annetaan aikaa käsitellä asia kunnolla ennen kuin antaa anteeksi.
Ja tosiaan, en tarkoita mitään arkipäiväisiä pikkuriitoja, kun puhun anteeksiannosta pitkänä prosessina. Ne ovat usein isoja asioita, joista ei ihan noin vain eteenpäin päästä.
En tiedä millaisista isoista asioista puhut, joten minun ei tarvitse ottaa asiaan tarkempaa kantaa. On kuitenkin hyvä erottaa mikä on lähelle ottamista ja mikä taas toisen normaalin elämän sallimista. Mikäli ei kykene erottamaan näitä kahta, niin on vaarana tehdä vuorostaan toiselle henkistä väkivaltaa.
PoistaJättäisin tuosta lauseestasi "Saa, pitää, niin kauan kuin siltä tuntuu." tuon sanan "pitää" pois. Jos joku rikkoo minua vastaan (vaikkapa nyt sanallisesti) ja olen sanonut siitä hänelle ja hän on sen ymmärtänyt ja pyytänyt toimintaansa anteeksi, niin se riittää. Ei toisen välttämättä tarvitse tietää kuinka syvästi hän on satuttanut. Kyllä minullakin on asioita, joidenka vuoksi itku on tullut vielä vuosien kuluttua (vaikka mies ei itke).
Joo, hei ja päivää on kohteliasta sanoa. Fyysinen ja henkinen etäisyys ovat eri asioita, joskus tarvitaan molempia, joskus vain toista. Hyviä tapoja enempää ei ole mikään pakko. :)
PoistaKyllähän kaikki sen ymmärtävät että joskus tarvitaan etäisyyttä. Mikäli toinen ei ole tietoinen asiasta, niin hänelle on hyvä kertoa siitä ettei tule turhaan turhia törmäyksiä ja harmeja. Samalla on hyvä kertoa voiko toinen tehdä jotain tilanteen helpottamiseksi vai tarvitseeko kertoja vain aikaa asioidensa käsittelyyn. Toiselle kannattaa samalla varata myös tilaisuus mahdollisten väärinkäsitysten korjaamiseen.
PoistaHyviä tapoja enempää ei toki ole mikään pakko, mutta kylläkin saa. :)
Tuon mittaluokan jutuissa (esimerkkini oli väkivalta!!) on tuskin epäselvää, mikä tilanne on. En todellakaan tarkoita mitään joutavanpäiväistä draamailua.
Poista