Kodin kasvojenkohotus

Lomareissuilta palattua tuntuu aina ihanalta palata kotiin. Istun ja ihastelen: kyllä meillä on kaunis koti. Nopeasti se sitten siitä arkiintuu ja alkaa tuntua, että moni asia pitäisi olla paremmin. Olen satunnainen sisustaja. Uudessa kodissa on kiva sisustaa, mutta meidän muuttomme sattui niin kiireiseen saumaan, että halusin vain nopeasti saada tavarat jotenkin paikoilleen. Sisustuksesta viis! Nyt lomalla olen sitten vähän koettanut katsoa, että koti näyttäisi kivalta.

Teimme sisarusteni kanssa isälle yllätyksenä remontin 50-vuotislahjaksi. Lapsuudenkoti pesi todella kasvonsa tai ehkä jopa sai kunnon kasvojenkohotuksen. Muovimatto vaihtui laminaattiin, puunväri hävisi valkoisen maalin alle. Tapetti vaihtui ajanmukaiseen. Oli todella mukava tehdä remonttia porukalla. Sisarusten välinen yhteishenki tuntui kasvavan, kun oli yhteinen hanke toteutettavana. Vanhempani eivät ole jaksaneet huolehtia kodin kunnosta, kun työtä on ollut maatilalla niin paljon. Koti on kuitenkin todella tärkeä. Toivon, että tämä remontti piristäisi ja kannustaisi heitä. Yllätys onnistui: isän ilme oli todella hämmästynyt, ellei jopa hämmentynyt. Ei tätä samaksi tunnista, kuului arvio.

Seuraava projekti täällä omassa kodissani olisi wc:n ajanmukaistaminen. Heti ei ole kyllä siihen varaa, mutta suunnittelen jo sitä. Olisin innostunut vaihtamaan lattiamaton laattoihin ja uusimaan kalusteet. En ole itse koskaan laatoittanut. En tiedä, osaisiko sitä.

Liekö syy sisustamisissani, vai missä, mutta kesällä on kyllä rahaa kulunut. Tietysti lomareissuihin menee rahaa, kun matkustaminen on niin kallista. Mutta helposti tarttuu mukaan tuliaisiakin. On ihan kivaa, että loman jälkeen tulee arki ja tavallinen elämä.

Pieniin hetkiin

Meidän perheen työarki on taas alkanut. Samaan saumaan osunut remontti ja muutto sekä pikkuneidin hoidon aloittaminen ovat työllistäneet minua ja miestäni väsymykseen asti. Vasta pikkuhiljaa alamme toipua ja jaksaa elää normaaleja asioita.

Pienelle tyttöselle hoidon aloittaminen on tarkoittanut iltojen rauhoittamista: mitään ylimääräistä ei voi harrastaa tai tehdä, koska hän ei jaksa. Hoito on väsyttävää, ja äitiä on ikävä. Istumme siis tyttäreni kanssa iltaisin ja leikimme yhdessä. Nukkumaan mennään aikaisin ja rauhassa. Olen päättänyt ajatella häntä, ja minimoida omat menoni arki-iltoina. Näin pienen hoitotytön elämä sujuu parhaiten - ja kaikki onkin sujunut hyvin.

Uuden työn aloittaminen on aiheuttanut minussa yllättävän paljon tunteita. Oli helpotus tunnustaa ja tunnistaa, että minua on jännittänyt. Ja että saan minäkin jännittää uudessa työssäni. Talontavoille oppiminen oppiminen ottaa oman aikansa, ja sen ajan antaminen itselleen on oikein. Ei minun tarvitse heti olla valmis, ja erinomainen. Virheitä sattuu jokaiselle. Minä vaadin aina itseltäni paljon, nytkin, ja siksi tätä on ollut vaikeaa sallia itselleen.

Pieni hoitotyttö on tietysti saanut myös kaikki virukset ja pöpöt hoidosta. Pari nuhakuumetta on sairastettu ja kerran pari korvat tarkistettu, kuten asiaan kuuluu. Pahemmilta sairastelukierteiltä olemme silti välttyneet. Olemme sopineet mieheni kanssa, että jaamme lapsen sairastelusta johtuvat poissaolot puoliksi. Molemmista tuntuu silti vaikealta olla pois töistä lapsen sairauden takia. Kun ei ole tottunut itse sairastelemaan paljoa. Tässäkin on pitänyt opetella armollista ajattelua. Onneksi minulla on hyvä esimies, joka on ollut ymmärtäväinen. Jos niin ei olisi, saattaisi paine tässä asiassa olla vielä kovempi. Lohduttaa, kun tiedän, että kaikki pienten lasten vanhemmat ovat samassa liemessä.

Arjen keskellä pieniä piristyksiä täytyy silloin tällöin itselleen järjestää. Satunnaisen iltavuoron tullen olemme Frida-tyttöni kanssa käyneet pulkkakävelyllä uuden kodin lähimaastoissa. Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti, ja luonto on upea. Nautin siitä, että meilläpäin ei kuulu liikenteen meteliä. Aiemmin ei näin ihanasti asiat olleet. Vaikka monet asiat ovat nyt elämässä kesken, voin silti sanoa, että tykkään tästä. Se on vain tartuttava hetkiin. Pieniinkin.