Vahvistus

Joskus elämässä sitä tekee päätöksiä, koska kokee, että ei muuta voi. Päättää jotain, joka tekee kipeää, ja josta heti tuntee kärsivänsä, mutta joka tuntuu silti oikealta. Olen tehnyt tällaisia päätöksiä elämässäni monta kertaa. Siinä hetkessä tuo päätös on monien mielestä tuntunut oudolta, äkkipikaiselta ja huonosti mietityltä, mutta on kuitenkin ollut juuri se, mitä pitikin tehdä. Ja vahvistus sille on tullut vasta paljon myöhemmin. Ymmärrys, että niin sen piti mennä.

Mistä sitä sitten tietää, että tämä on se suunta, johon pitää mennä? Ei sitä oikeastaan tiedäkään. Siinä vain miettii, että en voi muuta. On pakko tehdä näin. Elämä potkaisee tavallaan takapuolelle, että tuohon suuntaan, ala laputtaa. Ja niin sitä sitten mennään. Kun ei voi jatkaa niinkään, miten on siihen asti kulkenut. Ei vain voi. Suurimman epätoivon hetkellä aukeaa jotain uutta, jotain sellaista mikä on siihen seuraavaan hetkeen itselle paremmin sopivaa, oikeaa. En tiedä, voiko sitä sanoa intuitioksi. Ehkä se on johdatusta.

Sain hiljattain taas vahvistuksen. Että tiedän, että näin tässä pitikin tehdä, tähän suuntaan mennä eteenpäin. Että ei ollut muuta tietä, ei muuta vaihtoehtoa. Syyt, niitä en tiedä vielä. Mutta aavistelen. Syyt saan tietää hieman myöhemmin, ihan varmasti.

"Laita perhoset talteen", sanoi ystäväni. "Ehkä kaikki, mitä olet tähän asti tehnyt, onkin kuljettanut sinua johonki tiettyyn suuntaan". Kuljen aamulenkkejä ja ylitän siltoja rukoillen niin kuin usein ennenkin. Kiitän siitä, mitä minulle on annettu, mitä olen saanut. On hyvä ja rauhallinen olo. Näin tämän pitikin mennä.