Kuntosali-ilo

Voi mikä onni ja autuus, kun olen taas päässyt kiinni liikkumiseen. Pitkään tuntui, ettei kunnon liikunnan harrastaminen ole mahdollista, koska lapset. Käytäntö on osoittanut, että on mahdollista -ainakin näin kesällä- hyvinkin. Ostimme mieheni kanssa kesäloman loppuun jatkuvat salikortit ja olemme käyttäneet niitä paljon. Vuorotellenhan siellä on käytävä, sillä mikään lapsiparkki ei pitele meidän lapsia, valitettavasti. Mutta siitä ei lannistuta. Pikkulapsiperheen molempien vanhempien kuntoilun järjestäminen yli kolme kertaa viikossa on haastavaa, mutta ei silti mahdotonta.

Treenaaminen on kiitollista hommaa, sillä tuloksia tulee nopeasti. Ihan mahtavaa huomata, että hahaa, pystyn tähän liikkeeseen jo näin hyvin. Ilo on myös tuntea, että lihakset vahvistuvat. Tuloksia tulee ja se motivoi. Vauvamahan häipyminen ei minulle ole kummankaan lapsen jälkeen tapahtunut plop vain itsestään, mutta tällä kertaa olen ollut kärsivällinen enkä ole antanut mokoman ahdistaa. Se on vaan aikanaan treenattava pois ja se aika on nyt. Ei se tapahdu hetkessä treenaamallakaan, mutta kaikki aikanaan. Mahasta riippumatta on ihanaa liikkua!

Vielä en tiedä, onnistuuko työ-päiväkoti-arjessa kuntoilu ihan toivomallani tavalla, mutta jotain pitää yrittää. Voihan sitä tehdä kotitreeniäkin, lenkkeillä tai käydä jumpissa, jos salikortti tuntuu mahdottomalta. Liikunta on sitä kaivattua omaa aikaa. Se myös tekee minusta mukavamman, kärsivällisemmän, joten jo perheenikin takia on parempi sovitella aikaa liikkumiseen. On tärkeää, että saa hetken olla yksin, rauhassa, ajatella omiaan ja keskittyä vain itseensä. Sitä ei pikkulapsiperheen arjessa ole liiemmälti, ellei asiaa järjestä. Yritän järjestää.