Sisaruskateutta

Kun pikkuveli tuli perheeseen, tytär oli äärettömän mustasukkainen monta kuukautta. On edelleen, mutta ei ehkä enää niin äärettömän. Isän ja äidin jakaminen pikkuveljen kanssa oli kolme ja puolivuotiaaksi yksinoikeudella nauttineelle kova paikka. Jonkinlainen pohjakosketus oli vauvan ristiäisten aikaan. Pappi oli tullut käymään, oli tarkoitus keskustella kastemessusta ja suunnitella lauluja ja tekstejä. Tai olisi ollut, mutta keskustelusta ei tullut mitään, sillä tytär oli aivan pitelemättömän raivon vallassa. Hän istui sylissäni täysin ilman kiinni pitämistä, mutta huusi ja kirkui, että häneen sattui ja löi minua, äitiään. Arvelen, että mustasukkaisuus oli niin raju tunne hänelle, että se tosiaan tuntui kipuna. Lapselle aiheutti kipua, että hän ei enää ollut talon keskipiste, ainoa lapsi. No, vauva tuli kastetuksi vähemmälläkin keskustelulla. Ajattelin lämmöllä tuota tuttua pappia keskustelun jälkeen. Kaikkeen ne papitkin työssään joutuu.

On ollut huvittavaa, ja vähän hämmästyttävääkin huomata, miten pikkuvelikin osaa jo nyt olla mustasukkainen, kateellinen huomiosta siskolleen. Suu menee viivaksi, jos äiti kutittelee isosiskoa. Katseen ja vauvankielen viesti on selvä, vaikka pikkuveli ei vielä pahemmin puhu. Jo alle vuoden ikäinen osaa olla mustasukkainen vanhempien huomiosta. Sisaruskateus on siis mitä luonnollisin tunne, joka kuuluu lasten elämään, kun perheessä on useampi lapsi kuin yksi.

Ennen pikkukakkosen syntymää mietin, että rakkautta ei ole lapsille yhtä paljon vaan on rakkautta. Esikoiselle ei siis koskaan sanottu, että häntä rakastetaan yhtä paljon kuin pikkuveljeä. Lapsen maailmassa se olisi tarkoittanut vähempää kuin aiemmin. Molemmat lapset ovat minulle yhtä rakkaita, kun aikuisten kesken puhutaan, joten ajattelen, että rakkaus vain lisääntyi toisen lapsen myötä.

Tosiasiassa elämässä on kuitenkin niin, että aina kaikki perheen lapset eivät ole yhtä rakkaita. Se on tabu asia, että vanhemmilla voi olla suosikkilapsia. Lapsena joku pääsi aina helpommalla, tai ainakin tuntui, mutta aikuisenakin voi olla suosikkeja. Suosikkilapsen kohtelu herättää herkästi pahaa verta muissa sisaruksissa. Kyllä sitä toivoisi, että itse pystyisi aidosti rakastamaan ja olemaan läsnä, antamaan aikaa, molemmille. Tasapuolisinkin kohtelu jättää silti aina sijaa sisaruskateudelle.