Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

perjantai 25. lokakuuta 2013

"Tuolla menee se lestadiolainen"


Kävelen pihan poikki parkkipaikalta kotiovelle päin iltahämärissä. "Hei, tuolla menee se lestadiolainen!", kuuluu naapuritalon parvekkeelta. Siltä parvekkeelta kuuluu usein meteliä, keskellä päivääkin he istuvat tupakalla oluet käsissä. Olen hämmästynyt. Siis mitä! Joku naapurin vuokralainen tietää minusta tällaisen historiani asian, tunnistaa jo kaukaa. "Julkkis", kommentoi eräs kaveri, kun hämmästelen asiaa. Ai minäkö? En kai.

Ei ole mitenkään harvinaista, että ihmiset eivät ymmärrä, että lestadiolaisuus on herätysliike evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Ei mikään erillinen uskonto, vaikka lahkoksi onkin haukuttu. Vielä yleisempää on se, että ihmiset eivät ymmärrä, että tuosta herätysliikkeestä voi erota, irtautua, lähteä. Viimeistään riitatilanteesta entisestä lestadiolaisesta tulee "se v*un lesta". Tämä herätysliiketausta on leimaava. Se on sitä erityisesti nyt, kun epäkohdista on pitänyt julkisuudessa puhua vuosien ajan. Pedofiilikohu on kestänyt jo viisi vuotta, eikä se ole ollut vaikuttamatta.

En erityisesti pidä siitä, että minulle kommentoidaan vl-taustastani edelleen monissa tilanteissa. "Ai, sinäkin juot näköjään viiniä", sanotaan juhlissa hämmästyneesti. "Oho, kiroaako Sallakin?", kysytään. "Olet ihan kuin Alice in Wonderland", kommentoidaan, kun tykkään tanssia. Minulle ei kommentoida perheen koosta, mutta monelle entiselle lestadiolaiselle kommentoidaan siitä jatkuvasti. Ei riitä, että liikkeestä irtautunut tuntee itse vierautta monissa tilanteissa, vaan tuota erilaisuutta myös alleviivataan. Tuollainen kommentointi aidosti suututtaa, ihan tiedoksi vain.

Miksikö sitten nytkin kirjotan tästä? Siksi, että joku ehkä lukisi tämän ja älyäisi, että ihminen voi muuttua, valita itse elämänsä ja tyylinsä. Tietysti jokaisen ihmisen historia vaikuttaa, mutta ei avioerolapsellekaan kommentoida, että "näköjään juot olutta, koska isäsi ja äitisi erosivat, kun olit lapsi". Olen jo ymmärtänyt, että erilaisuuteni on osa minua, eikä häviä, ja kuka ei sitä kestä, hyväksy tai ymmärrä, ei voi olla sen syvällisemmin ystäväni pitemmän päälle.

Minä olen edelleen kristitty. Kaikki vl-liikkeestä irtautuneet eivät ole. Arvioisin, että ehkä puolet tai jopa ylikin haluaa elää uskonnotonta elämää irtautumisen jälkeen. Tulkintani perustuu suljetuilla entisten lestadiolaisten palstoilla havainnoituun. Kaikki eivät halua koskaan puhuakaan koko aiheesta irtautumisen jälkeen. Kaikkien elämä ei muutu vl-eron jälkeen mitenkään. Osan elämä menee niin sanotusti toiseen laitaan, ja he ovat siinä railakkaimpien juhlijoiden joukossa. Se heille suotakoon. Entisiä lestadiolaisia on niin moneen junaan.

3 kommenttia:

  1. Murrosiän alkuvaiheessa kohtaamme erilaisia ongelmallisia muutoksia niin omaa kehitystämme, kuin myös ympäristön vaatimuksia koskien. Tällöin meitä on tavanhempien ihmisten toimesta tapana lohduttaa: "Älä välitä, se menee itsestään ohi."

    Iän myötä moni meistä huomaa, että lohdutuksen sanat olivat liian optimistisia, jopa kattettomiakin. Ne ongelmat, jotka murrosikäisinä tulivat rajuina kohdallemme, eivät vuosienkaan kuluttua ole menneet itsestään ohi.

    Mutta moni varmaankin joutuu myöntämään, että ongelma kuin ongelma muuttaa vuosien mittaan olomuotoaan. Lähes kaikki murrosikäisinä kohtaamamme piinallisetkin pulmat muuttuvat keski-ikään mennessä toisarvoisiksi, vaikka eivät sinänsä olisi koskaan kunnolla ratkenneetkaan.

    Tämän lohdutuksen voin sinulle Salla vanhempana ihmisenä tästäkin lestadiolaiseksi nimittelystä kertoa. Kunhan tulet keski-ikäiseksi, tuntuu tämä nyt tapahtunut nimittelyn kohteeksi joutumisesi melko vähäpätöiseltä harmilta, uskoakseni jopa huvittavalta kokemukselta. Samoin tulet keksimään lestadiolaistaustastasi aivan uusia arvointiperusteita ja lähestymistapoja. MS

    VastaaPoista
  2. En tiedä, onko tätä turha sanoa, mutta jos oikeasti välittäisin siitä huutelusta tai kummallisesta kommentoinnista, salaisin tämän asian enkä koskaan nostaisi sitä esiin. Ei minua haittaa, eikä hävetä. Ihan itsestään huutelijasta kertoo asioita tuollainen.

    VastaaPoista
  3. Voi ei, kuulostaa ihan kauheelta :/ Ois aina hyvä muistaa juurikin tuo että lestadiolaisuus on herätysliike, ei mikään sen suurempi.

    -lestadiolainen

    VastaaPoista