Se on poika

"Vauva näyttää pojalta." Pojalta. Ei ole totta. Meidän vauva näyttää pojalta. Kesällä ultrakuvissa näkyvä tieto hämmentää minut aivan tyystin. Eihän meidän suvussa saada kuin tyttöjä, miten se nyt poika sitten on. Joo, tiedän, että lapsen sukupuoli tulee isältä, mutta silti. Poika. Enhän minä tiedä pojista yhtään mitään! Edellinen poikavauva, jota olen hoitanut, on nyt jo lukiossa.

Tietysti olen iloinen, totta kai, meillä on sitten tytär ja poika, mutta. En ole ikinä ajatellut, että minä saisin pojan, koska en vain ole ajatellut. Mutta minä saan. Menen kirjastoon ja lainaan psykologisia teoksia siitä, mitä pojista pitäisi tietää ja ajatella. Väsytän mieheni siteerailemalla kirjoista asioita, jotka ovat minusta kiinnostavia. "Nyt lopetat siitä peniksestä puhumisen", mieheni tuskailee minulle keskellä kauneinta kesää. En silti lopeta, ei ehkä yllättänyt.

Minulla on kuusi veljeä. Ei siis luulisi puuttuvan näkemystä pojista. Mutta niin vain on, että en koe tietäväni pojista mitään. Elämä on kuitenkin päättänyt opettaa minulle jotain myös poikalapsista. Tylsäähän täällä olisi, jos ei mitään uutta pitäisi opetella, päätän ja perehdyn asiaan niin hyvin kuin voin. Seurailen poikalapsia sivusilmällä, missä näenkin, poikavauvoihin kiinnitän erityisesti huomiota. Tuollainen meille on sitten tulossa. Pyörittelen asiaa ja kehrään itseeni poikavauvakuumetta. Harmittelen, että poikalapsille on niin ärsyttäviä vaatteita marketeissa: en tosiaankaan pue poikaani mihinkään monsteripaitaan tai supersankariksi. Päätän kasvattaa poikaani kuten tytärtäkin. Olen huolissani, osaanko rakastaa poikavauvaani. Entä jos en osaa. Apua.

Sitten hän syntyy. Ei niin helposti, ei niin vaivattomasti. "Poikavauvat syntyvät äitiensä viimeisillä voimilla", sanoo kätilö. Minulla ei ollut voimia enää ollenkaan, mutta niin hän vain syntyy. Vauva on kerrassaan kultainen. Niin ihana lapsi. Minä huomaan ihastuvani häneen vähintään samalla tavalla kuin esikoiseen. Olen aivan hurmaantunut. Ihastelen hänen tuhinaansa, ilmeitään, vauvaininää ja tuoksua. Hän on niin pikkuinen. Isänsä näköinen. Olen valtavan rakkauden vallassa häntä, miestäni ja tytärtäni kohtaan. Onneksi hän tuli. Onneksi me saimme hänet, ajattelen. Miten saatoin koskaan edes ajatella, että poikavauva olisi jotenkin eri asia?