Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Sisaruudesta


"Jutellaan äiti vauvasta ja minusta vauvana", sanoo tyttäreni joka ilta. Odotamme tulokasta: myös pian isosiskoksi ylennettävä odottaa jännityksen ja huolen sekaisena tunnemylläkkänä. Hän rakastaa sitä, että hänen vauva-aikaansa muistellaan, millaista silloin oli ja mitä hän teki. Se kaikki herättää hänessä ihastunutta naurua. Kaikki vauvajutut sitten meillä mennäänkin nyt näin, että samalla muistellaan tyttären kanssa, että "kun sinä olit vauva..." ja yhdessä tehdään asioita, jotka liittyvät vauvaan.

Haluan kertoa lapselle etukäteen, mitä tapahtuu sitten, kun vauva tulee. Hänelle on luvattu, että hän pääsee lelukauppaan ostamaan oman nukkevauvan tai mitä sitten haluaakin (nuket eivät ole juuri kiinnostaneet tähän mennessä, pehmolelut kiinnostavat enemmän ja niitä hän hoitaa) ja isänsä kanssa ravintolaan syömään. Onhan se suuri hetki myös isosiskolle. Ja äidin luo sairaalaan tietysti myös vauvaa katsomaan, eikä sitten ole kiire. Hän saa köllötellä äidin vieressä sängyllä, olen luvannut.

Kyllä lapsella on paljon myös huolia sisaruksen saamiseen liittyen. Tytär osaa ne taitavasti myös kertoa, eihän hän enää ole ihan pikkuinen itse. Ensimmäiset huolet liittyivät siihen, että vauva pilaa leikit, vie korut, lelut tai muut aarteet. Olen varovasti näistä huolista häneltä kysellyt. "Kaikki asiat olisivat paljon paremmin, jos ei olisi vauvaa", tytär avautuu. Äitiä kohtaan kiukkua on alkanut jo purkautua, koska erityisesti minun jakaminen pelottaa. "Jos sinulla menee kaikki aika vauvan ruokkimiseen ja et ehdi enää ollenkaan olla minun kanssani", tytär murehtii. Sisaruksen saaminen on tyttärelleni suurin mullistus hänen tähänastisessa elämässään. Minä ymmärrän sen ja toivon voivani antaa kaikille tunteille tilaa.

Jos ensimmäisen lapsen kohdalla ehti tuskastua odottamiseen ja hermostua, kun lapsi antoi odottaa itseään, toisen kohdalla odottaminen on ollut erilaista. Ei ole ollut kiire. Vaikka minusta jokainen lapsi on erikseen, eikä esikoiselle hankita sisarusta leikkikaverin vuoksi, sisaruus on kuitenkin asia, joka leimaa tämän vauvan syntymää. Parempaa lahjaa lapselleen ei voi antaa kuin sisaruksen, olen kuullut sanottavan. Minulla itsellänikin sisaruus on kääntynyt lahjaksi, jota arvostan koko ajan enemmän. Sisaruuden arvo vain nousee, mitä vanhemmaksi pääsen. Siskot eivät petä, eivätkä jätä. Toivon, että minunkin lapsillani voisi olla näin joskus. Että yksin ei tarvitse elämässä olla.

ps. Neuvolan opasvihkosesta opin, että rakkaus lapsiin ei ole mikään jaettava asia. Lapselle ei ole jaettua rakkautta, eikä "yhtä paljoa". Siispä: rakastamme tytärtä, rakastamme vauvaa. Rakkaus ei tule jaetuksi, ei vähene, vaan pelkästään lisääntyy. Sen pitäisi sitten myös näkyä, että se ei ole jaettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti