Jospa hyppäisin

Uusi vuosi 2013 on alkanut. Minulla on paljon kaikenlaista mielessäni tälle vuodelle. Tämä vuosi on kuin täynnä odotuksia. Ehkä muutoksesta, ehkä käännöksistä, ehkä aivan uudesta asiasta. Tuntuu, että se kuplii ja pulppuilee pinnan alla, odottaa hetkeään. Minä tiedän, että kyllä se tulee. Se uusi, muutos. Vielä en siitä puhu, pidättelen vielä. On mukavaa miettiä mielessään asioita, joista ehkä tulee totta.

Viime vuoden keräsin rohkeutta. Ehkä sitä on nyt riittävästi, tai sitten ei. Voi olla, että vieläkin sitä pitää raapia kasaan. Rohkeutta olla minä. Rohkeutta elää se elämä, joka minulle on annettu rohkeasti minuna, piilottelematta, ujostelematta, kohdata ja kulkea se tie, joka on minun tieni. Laittamatta vakan alle sitä, mikä on minussa parasta. Kyllä, minä olen vähän arvaamaton. Ei minusta tiedä, ei.

Onneksi minulla on mies, joka tasoittaa, rauhoittaa ja pitää jalat maassa. Minä irtoaisin niin herkästi. Keksin kaikenlaista, ideoin. Mieheni ei hötkyile, vaikka minä mellastaisin. Niin on hyvä. Olen kauhean iloinen, että juuri hänet minä silloin luentosalista tentistä löysin, tai hän minut. Emme ole päässeet vieläkään yksimielisyyteen, kuka iski kenet ja niin on varmasti hyvä. Minulla on tunne, että yhdessä olemme enemmän. Parempia.

Meillä on ollut viime vuosina hyvää, mutta myös kovaa. Jospa tämä vuosi antaisi valoa ja iloa. Antaisi vihdoin nousta ja elämässä kääntyä lehden, antaisi ottaa uuden kynän ja puhtaan paperin. Minä olen rohkean loikan ihminen. Toivon, että uskallan sen taas tehdä. Se on ehkä tämän vuoden juttuja, mutta niitä asioita on monta.