Viimeisen viikon julkinen ja yksityinen keskustelu on käsitellyt kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöihin, heidän oikeuksiaan tai niiden puutetta. Parin viime päivän aikana aihe on ollut jopa ykkösuutinen kaikilla kanavilla ja lehdissä. Hämmentävää, koska Ylen Homoillan aiheissa ei ollut mitään uutta tai mullistavaa. Pitihän toki kaikilla jo olla tiedossa, että kirkosta löytyy äärikonservatiiveja ja myös niitä, jotka haluavat olla viemässä kirkkoa liberaalimpaan suuntaan. Mutta niin vain on valtava joukko ihmisiä nyt päättänyt äänestää jaloillaan homokysymyksen takia. Koska Päivi Räsänen.
Ymmärrän tuohtumuksen. Ymmärrän sen ajatuksen ja kokemuksen, että kirkon homokeskustelu on loukkaavaa ja raivostuttavaa. Että joku voi tuomita toisen ihmisen kokonaan ja kieltää häneltä jopa rakkauden, joka on kuitenkin ihmisen perustarve ja hyvin syvällä oleva tunne. Ainakin itse koen, että se ei ole kokonaan edes tahdonalainen tila, kun rakastuu. Että sitä ei saisi joku tuntea, onhan se uskomaton vaatimus. Seksuaalisuus kuuluu kuitenkin useinpien mielestä samaan sarjaan kuin nälkä, jano, tarve puhtauteen ja lepoon.
Ymmärrän silti myös konservatiiveja. Koska olen itsekin ollut varsin konservatiivinen ja pitänyt homoutta syntinä. En sisäsyntyisesti, tai itse niin ymmärtäen, vaan opetettuna, mutta se tuskin muuttaa asiaa juurikaan. En silti häpeä sitä, että ajattelin niin. Aivan liikaa suomalaiset ajattelevat, että on vain yksi oikea vastaus, ja kaikkien pitäisi ajatella niin. Olemme aivan hämmentyneitä, jos meillä on edes kahdenlaisia mielipiteitä maahanmuutosta tai homoista, esimerkiksi. Pitäisi olla oikein ja sallittua ajatella, mitä haluaa. Pitäisi olla ok olla konservatiivi, tai rajoittuneesti suvaitsevainen, ilman erityisiä toimenpiteitä. Kannatan tässä sananvapautta ja vapautta omaan vakaumukseen.
Uskonnollisena kysymyksenä homouden kieltäminen tai sen vuoksi kiihkoilu tuntuu saaneen valtavat mittasuhteet. Olen kuullut sanottavan, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on luopunut Raamatun ydinsanomasta, kun se hyväksyy naispapit ja homot. Itse kysyisin, tarkoittavatko nämä ihmiset todella, että Raamatun ydinsanomaa on kaikki seksiin tai sukupuolisuuteen liittyvä? Miksi ydinsanomaa ei esimerkiksi ole se, mitä kerrotaan orjuudesta tai kuoliaaksi kivittämisestä? Herää kysymys, onko tämä naispappeihin tai homouteen liittyvä kuohunta lopulta edes itse asiasta johtuvaa, vai jostakin isommasta yhteiskunnan ilmiöstä? Koskaan ei mikään muuttua saa, sitähän sitä aina toivotaan.
Minä sanon, että onneksi voi muuttua, eikä sitä tarvitse edes pelätä. Ei ole mitään väärää siinä, että ajatteli ennen toisin kuin nyt. Sehän on vain hyvä asia, että ratas ei ole pysähtynyt, eikä kivi sammaloitunut. Päinvastoin minusta on pelottavaa, jos ihmisen ajattelu ei lainkaan kehity vuosien kuluessa.
Mitä kirkosta nyt joukoittain eroavat sitten arvelevat homojen osalta voittavansa eroamisellaan? Paraneeko homojen tilanne, kun valtava joukko lähtee kirkosta? Seurakuntavaalit ovat aivan ovella, ja nyt jos koskaan pitäisi kirkon jäsenten eli äänestäjien aktivoitua ja lähteä vaaliuurnille vaikuttamaan kirkon linjaan. Pitäisi ottaa sen verran selvää, että mitä ehdokas ajattelee itselle keskeisistä kysymyksistä. Ettei tulisi äänestäneeksi mielestään olennaisesti väärää mielipidettä valtaan. Se on tapa vaikuttaa, ja muuttaa kirkkoa suvaitsevaisemmaksi. Niin minä aion tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti