Ajatuksiani elämästä
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Puhdistautumista
Tänä keväänä siivoan kaappeja, järjestän, lajittelen, pesen ja kerään läjään pois heitettäviä kuin myös lahjoitettavia tavaroita. Tuntuu ihanalta luopua tavaroistaan. Miksi en ole luopunut näistä jo aiemmin, mitä nämä täällä tekevät? Turhaa, turhaa. Koen kotini siivoamisen myös mieltä puhdistavana. En enää pidä näitä täällä, nämä jätän jo pois, luovun ja heitän menemään. Sisustan siinä sivussa kotiani uudelleen ja huomaan, miten kivoja tavaroita minulla onkaan. En tarvitse uutta, minulla on jo. Niin ihana, kaunis koti. Rakas perhe. Olen onnekas, onnellinen.
Se, että on voimaa järjestellä kotia. On aikaa, mahdollisuus. Halua siivota ja järjestellä. Mietin sitä aikaa, kun vain työnsin tavaraa tavaran viereen. Ostin uutta, kun en löytänyt enää vanhaa. Se oli sitä aikaa. Hymyilyttää löytää kaapistaan kolmekymmentä kaunista huivia. Naurattaa. Voi minua! En tosiaan tarvitse uutta huivia. Huiveja riittää seuraaviksi vuosiksi todellakin. Tai sitten voin myydä osan pois. Täytyyhän naisen joskus joku kiva asuste saada.
Kaappien järjesteleminen vaatii aika paljon asioita, jotka ovat kohdallaan, että se onnistuu. Pikkuvauvan kanssa se ei minulta ole onnistunut. Työ on imenyt mehut minusta, en ole jaksanut. Lomallakaan en ole kyennyt. Mutta nyt minä pystyn. Olen saanut jalkani irti tahmeasta maasta. Vapautunut. Löytänyt ne omat rajani, osaan pitää niistä kiinni ja suojella itseäni. Kääntää selkäni sille, joka minua vahingoittaa. Olen saanut uutta voimaa. Tuntuu oikein hyvältä nyt.
Siispä minä heitän vanhaa tavaraa pois, monta säkillistä. Myyn, vien roskalavalle, suutarille, keräyslaatikkoon. Puhdistaudun. Elämä hymyilee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienoa, että olet löytänyt rajasi ja osaat pitää niistä kiinni! Hienoa myös että elämäsi hymyilee. :-) Jos sallit niin kerron muutaman omakohtaisen kokemuksen liittyen kommenttiisi: "Löytänyt ne omat rajani, osaan pitää niistä kiinni ja suojella itseäni. Kääntää selkäni sille, joka minua vahingoittaa." Elämäni vahingoittavimmat ja vielä kipeät tapahtumat ovat olleet niitä, joissa nainen (olen siis mies) on tulkinnut toimintani väärin, hyökännyt sanallisesti ja sen jälkeen kääntänyt selkänsä konkreettisesti tai sanomalla että asiaan ei enää palata. Vääriä tulkintojahan tapahtuu, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Sanallista hyökkäystäkin joutuu aina välillä ottamaan vastaan ja eiköhän se kuulu elämään. Sen sijaan se että minulla ei ole ollut mahdollisuutta sanoa asioihin toista näkökulmaa tuntuu todella pahalle. Usealla muullakin miehellä on kipeitä haavoja samasta syystä. Toivon siis että sanasi "Kääntää selkäni sille, joka minua vahingoittaa." eivät tarkoita sitä että kääntäisit selkäsi joillekkin ihmisille vaan ainoastaan vahingollisille toimintatavoille. Miehetkin ovat kehityskelpoisia, vaikka he eivät aina siltä vaikuttaisikaan. :-D
VastaaPoistaJokainen luonnollisesti peilaa näitä juttuja omiin kokemuksiinsa, ja hyvä niin. Hienoa, jos onnistun saamaan miettimään asioita. Yleisellä tasolla jos puhutaan, niin tarkoitin tässä sitä, miten kiltti ja toisista aina hyvää uskova ihminen voi herkästi antaa kohdella itseään ihan juuri niin kuin toinen haluaa. Miellyttämisen haluisena välttää konfliktia, joka ehkä seuraisi, jos asiasta huomauttaisi. En usko, että olisi järkevää tai tarkoituksenmukaista kääntää selkää muille ihmisille ilman, että kaikkea on yritetty, asioista on puhuttu ja lopputulos on ollut se, ettei muutosta ole tullut. Jotkut katsovat synnyinoikeudekseen kohdella muita niin, että itse siitä hyötyvät mahdollisimman paljon tai eivät ymmärrä, että toisten yksityisyydellä on rajat. Myös hyvään tarkoitukseen verhottu satuttaminen pitäisi osata lopettaa. Ihmisten elämä on joskus kovin monimutkaista, mutta loppujen lopuksi aika yksinkertaista kuitenkin.
VastaaPoistaOnpa aika karu ihmiskäsitys joissain kohdin.
VastaaPoistaKommenttisi "Miellyttämisen haluisena välttää konfliktia, joka ehkä seuraisi, jos asiasta huomauttaisi." tuntuu pahalle. Siitä syystä että ihmisten rajat kulkevat eri kohdissa ja joskus voi siten täysin tietämättään ja tahtomattaan ns. kävellä toisen yli. Joskus on käynyt niin että toinen on varastoinut tunteitaan pitkään ja sitten lopulta kimpaantunut. Sellaisessa tilanteessa tulee mieleen että olisipa toinen sanonut asiasta heti vaikka vähän ärsyyntyneenäkin, jolloin tilanne ei olisi päässyt niin pahaksi.
Olen miettinyt miksi ihmisiä pitäisi miellyttää? Eikö normaali toisia kunnioittava käytös riitä? Olenko väärässä jos ajattelen että toisia miellyttämään pyrkivä henkilö toimii niin saadakseen osakseen hyväksyntää, kun taas normaaliin toimintaan pyrkivä toimii niin, koska pitää sitä oikeana? Hyväksyntää tulee sitten "itsekseen", jos on tullakseen.
Nimenomaan noinhan se normaalisti toimii. Toiset meistä on kasvatettu miellyttämään, torjumaan katastrofia jatkuvasti. Ei saanut kuormittaa. Tuosta miellyttämisen tarpeesta kun kasvaa ulos, oppii ettei se ratkaise teenkö aina kaikille mieliksi. Juuri noin, että jotkut tykkää, toiset ei, so What. Miellyttäjä ei kestä sitä, ettei ne toiset tykkää.
VastaaPoistaJa eipä tehdä pitkälle meneviä tulkintoja ihmiskäsityksestä yksittäisen tekstin perusteella.
Se, että joskus ylitämme vahingossa toisten rajoja, on minun mielestäni täysin normaalia. Ristiriidatonta elämää ei ole. Jos noin on käynyt, sitten pahoitellaan, pyydetään anteeksi. Minun mielestäni sekin on normaalia, että joskus on tarvetta pyytää anteeksi, kun vahingossa toimi toista loukaten. Oon tosin viime aikoina tullut tietämään, että anteeksipyyntö on joillekin sama kuin kasvojen menetys. Omia virheitä, vahingossa tehtyjäkään, ei voi myöntää. En itse sitä ymmärrä, koska minun on melko helppo sanoa, että minussa myös on vikaa, jos toisessakin.
VastaaPoistaMeissä kaikissahan on vikaa ja tuskinpa kukaan sitä kieltää. En toivo että kukaan yrittäisi miellyttää minua, vaan kohtelisi normaalin kunnioittavasti.
VastaaPoistaJos joku sanoo että toisen toiminta herätti tietynlaisia tunteita, niin senhän voi aina myöntää. Mutta jos toisen negatiiviset tunteet johtuvat hänen väärästä tulkinnastaan jostakin tilanteesta, niin voiko silloin pyytää anteeksi? Eikä silloin voi vain todeta että tässä tuli väärinkäsitys. Tähän sisältyy minulla ja ehkä myös muilla pelko siitä että ns. herkempien ihmisten ympärillä olevat ihmiset joutuisivat pyytämään suhteettoman usein anteeksi sellaista asiaa, mistä eivät tiedä mitä pyytävät anteeksi.
Tartuin tuohon, kun kirjoitit, että tilanne on mennyt pahaksi. Pahoittelu kai riittää normaalisti.
VastaaPoistaEn tosiaan tiedä, millaisia kohtaamisia tarkoitat. Toiset rymistelevät elämässä vaikka miten paljon, tekevät vaikka mitä, ja kuittaavat naurulla. Taas toiset loukkaantuvat ilmeestä tai katseesta, vaikka ei olisi tarkoittanut mitään. Niin että paha sanoa. Asia on niin suhteellinen.
Kaikista ei pääse, vaikka haluaisi. On vaan yritettävä löytää tapa olla yhdessä, jossa ei satuteta ketään. Toisen kuuntelusta ja kunnioituksesta se kai lähtee aina. Olen huomannut, että turhan paljon pidetään ihmisiä otsestäänselvyytenä. Kukaan ei ole sitä.
Sain tähän kommentin, joka jäi minulle hämäräksi. En julkaise sitä. Muotoile uudelleen paremmin anonyymi.
VastaaPoista