Hammasitkuja

Meillä on ollut tässä vähän kaikenlaista kuluvana keväänä. Viimeiset pari kuukautta vauva on tehnyt hampaita, oppinut yhtä ja toista, itkenyt öisin ja valvottanut luonnollisesti vanhempiaan. On ollut muutakin haastetta elämässä, niistä kerron ehkä myöhemmin. En ole ehtinyt paljon kirjoitella, tai halunnut. Tunnelma on odottava, jännittynyt, väsynyt.

Eilen pelasimme tyttären kanssa muistipeliä ja muistin, että tähän ei ole ollut moneen hetkeen aikaa. Tytär on hyvä muistipelissä ja voitti minut taas. Tunnistaa kortit jo kulmien taitoksista. Nelivuotias on jo niin taitava kaikessa. Osaa käyttäytyä äitienpäivän jumalanpalveluksessa selvästi paremmin kuin viime vuonna. Kuuntelee, miettii, kyselee. "Äiti, mitä tarkoittaa menettää?". Ja painaa mieleen.

Toukokuu tarkoittaa minulle nyt odotusta. Valmistautumista. Aika paljon ponnistelua muutoksen toteuttamiseksi. Yritän malttaa olla kärsivällinen ja luottaa, että kyllä asiat taas järjestyvät. Ei mene kauan, kun on kesäkuu. Loma alkaa, ja voimme rauhoittaa elämän tahdin valvotuille öille paremmin sopivaksi. Luonto avautuu kevääseen silmieni edessä ilman hermoiluanikin. Omenapuu valmistautuu kukkimaan. Raparperi nousee. Tulppaanit ja krookukset kukkivat pihamaallamme. Minä pesen ikkunoita, patiota, lattioita. Eteenpäin, eteenpäin.

Loma. Se on niin kaukana vielä. Sitä ennen on niin paljon. Emme mieti sitä juurikaan. Katsotaan sitten. Ainakin serkkulaan viikoksi, se on luvattu.