Joulupuuhia

Joskus varhaisteininä lainasin jouluvalmistelukirjoja, joissa kerrottiin, miten unelmien joulu tehdään. Siellä ohjeistettiin askartelemaan himmeli, ompelemaan tonttu ja tekemään kaikki joulujutut alusta pitäen. No, sellaiseen ei nykyään kovin moni lähde, mutta mieleeni jäi tuosta ruotsalaisten tekemästä joulukirjasta itsetehtyjen nekkujen ohjeet ja haave, että joskus vielä tekisin itse joulukarkkeja. Nyt se sitten toteutui. Yhdessä joulukarkkien tekeminen oli niin mukavaa, että makeiden tuotosten syöminen on sen rinnalla ihan pieni ilo. Joulumieli nousi mukavasta yhdessäolosta kummasti. Minulla on ihania ja taitavia siskoja.

Kokonainen kuva

Facebookissa kiersi hauska ketjukirje meillekin, jotka emme yleensä ketjukirjeille lämpiä. Sai kertoa itsestään muutamia totuuksia, asioita, joita muut eivät ehkä tiedä. Omien salaisuuksiensa raottaminen ja toisten salaisuuksien lukeminen osoittautui yllättävän hauskaksi ja kiinnostavaksi jutuksi. Olen lukenut viime päivinä useita hersyviä, naurattavia, itkettäviä ja koskettavia asioita ystävistäni ja kavereistani. Oikeasti opin jotain uutta ihmisistä, joiden kanssa juttelen jatkuvasti. Ei sitä kaikkea tiedä, edes perheenjäsenistään, vaikka luulisi tietävänsä. Mahtava kiertokirje siis.

Ihmisestä voi tulla ensivaikutelman tai pinnallisen tuntemisen kautta hyvin väärä käsitys, syystä tai toisesta. Kokonaisena ihmisenä tunteminen tarkoittaa myös arempien asioiden tietämistä ja heikkouksien tuntemista. Näitä ei useinkaan toisesta tiedä. Jos ei välitä tietääkään, sitten jää näkemättä asian toinen puoli. Jää ehkä tuntematta hieno ihminen, jolta voisi oppia paljon.

Minulla on taipumusta piilottaa herkkyyttäni. Monilla on minusta käsitys, että olen kova ja vahva ihminen, näin he ovat minulle kertoneet. On varmaan totta, että minussa on vahvuuttakin paljon, mutta myös herkkyyttä ja tunteellisuutta, jota näitä puolia minusta huonosti tunteva ei tunnista edes minuun kuuluvaksi. Olen opetellut näyttämään herkkyyttäni ja vapautumaan siitä ajatuksesta, että se on heikkoutta.

On vain oivallettava, että herkkyys on vahvuutta. Ei siinä ole mitään pahaa, että itkin, kun luin opiskeluaikoina gradua varten kirkonkirjoja ja niistä ihmisten perheiden tarinoita synnyin ja kuolin aikojen pohjalta. Tai liikutuin lasteni ultrakuvaa katsoessa, kunnolla nauraessa kyyneleet tulevat silmiin ja niin edelleen. Tai että minulla on tarve puolustaa perhettäni, lapsiani ja miestäni leijonan raivolla, jos koen heitä uhattavan tai väärin perustein arvosteltavan. Herkkyys on minulle myös luovuus, ja jos yritän painaa herkkyyttäni piiloon ja pois, poissa pysyy myös luovuuteni. Minusta tuntuu, että on jo aika vapauttaa se.

Vaatii rohkeutta olla kokonainen ihminen. Minä ajattelin uskaltaa kokeilla vihdoin antaa herkkyyteni näkyä. Se ei kaikkia varmaan miellytä, mutta kaikkia ei voi miellyttää. Miellyttämisen sen itsensä vuoksi olen ajatellut lopettaa kokonaan.

Ristiäiset

Poikavauvamme on saanut nimen, jota nyt opetellaan käyttämään. Vauva kastettiin kastemessussa lähikirkossa. Kastemessu oli todella koskettava ja kaunis tapahtuma. Olin aiemmin ollut morsiusmessussa, eli vihkimisen yhteydessä oli myös ehtoollisjumalanpalvelus, ja siitä jäi ajatus kasteesta vastaavalla tavalla. Meillä on melko pieni koti, joten perhemessun yhteydessä kirkossa kastaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Kastemessu myös kauniisti korostaa seurakuntaan liittämistä, jota kaste on. Tykkäsin valtavasti! Myös muut seurakuntalaiset tulivat kiittämään, että jaoimme perheemme juhlan seurakunnan kanssa. Jäi todella hyvä mieli poikamme kastejuhlasta. Voisin melkein suositella kastemessua niille, jotka kokevat seurakunnan luontevana paikkana. Juhlavaa se oli erityisesti siksi, että lauloimme messussa Hoosiannaa ensimmäisen adventin kunniaksi.

Kotona meillä oli sitten pieni kahvihetki, pystykahvit niin sanotusti, sillä vieraamme juuri ja juuri mahtuivat meille. Sain apua leipomisissa ja järjestelyissä ihanilta siskoiltani, mummoilta ja osan tein itse. Viisitoistavuotias siskoni teki ristiäiskakun, tuli upea. Tykkään kovasti järjestää juhlia, kotona tai muualla, mutta vauvan kanssa siinä oli kyllä haastetta. Erityisesti siivoaminen juhlaa varten tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Onneksi saimme lapset hoitoon muutamaksi tunniksi ja tämäkin huoli järjestyi. Ristiäisten jälkeen tuntui eläminen ihmeen helpolta ja vaivattomalta. Totesin, että olen myös aika paljon vahvempi ja moneen venyvä tyyppi. Enemmän kuin luulenkaan.

Ja sitten nimi. Suvussani on annettu lapsille omanlaisia, persoonallisia ja jopa erikoisia nimiä. Sellaisista nimistä minäkin tykkään ja monella sisaruksen lapsella on jo nimi, jonka olisin voinut omallenikin antaa. Esikoisellamme on melko harvinainen nimi, ja halusimme jotain samantyylistä. Se ei ollut mitenkään helppo tehtävä. Aiemmin suunniteltu nimi karahti kiville, kun olin sitä mieltä, että se ei sovi vauvalle, hän ei näytä eikä tunnu siltä. Minä haluan antaa lapsilleni persoonallisen nimen, joka on vahva, kansainvälisesti toimiva nimi. Nimellä saisi olla myös joku tarina tai historia. Myös mieheni haluaa lapsen nimellä olevan historiaa. Pääsimme lopulta sopuun nimestä. Suvulla on taas sulattelemista. Tosin yksi siskoni oli ajatellut juuri vauvan nimeä omalle lapselleen sitten joskus. Nimimaku taitaa kulkea meillä perheessä aika samanlaisena.

Nyt sitten laitamme joulua. Rennosti, rauhassa. Tärkeintä, että saa olla kotona ja hiljentyä jouluun.