Ristiäiset

Poikavauvamme on saanut nimen, jota nyt opetellaan käyttämään. Vauva kastettiin kastemessussa lähikirkossa. Kastemessu oli todella koskettava ja kaunis tapahtuma. Olin aiemmin ollut morsiusmessussa, eli vihkimisen yhteydessä oli myös ehtoollisjumalanpalvelus, ja siitä jäi ajatus kasteesta vastaavalla tavalla. Meillä on melko pieni koti, joten perhemessun yhteydessä kirkossa kastaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Kastemessu myös kauniisti korostaa seurakuntaan liittämistä, jota kaste on. Tykkäsin valtavasti! Myös muut seurakuntalaiset tulivat kiittämään, että jaoimme perheemme juhlan seurakunnan kanssa. Jäi todella hyvä mieli poikamme kastejuhlasta. Voisin melkein suositella kastemessua niille, jotka kokevat seurakunnan luontevana paikkana. Juhlavaa se oli erityisesti siksi, että lauloimme messussa Hoosiannaa ensimmäisen adventin kunniaksi.

Kotona meillä oli sitten pieni kahvihetki, pystykahvit niin sanotusti, sillä vieraamme juuri ja juuri mahtuivat meille. Sain apua leipomisissa ja järjestelyissä ihanilta siskoiltani, mummoilta ja osan tein itse. Viisitoistavuotias siskoni teki ristiäiskakun, tuli upea. Tykkään kovasti järjestää juhlia, kotona tai muualla, mutta vauvan kanssa siinä oli kyllä haastetta. Erityisesti siivoaminen juhlaa varten tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Onneksi saimme lapset hoitoon muutamaksi tunniksi ja tämäkin huoli järjestyi. Ristiäisten jälkeen tuntui eläminen ihmeen helpolta ja vaivattomalta. Totesin, että olen myös aika paljon vahvempi ja moneen venyvä tyyppi. Enemmän kuin luulenkaan.

Ja sitten nimi. Suvussani on annettu lapsille omanlaisia, persoonallisia ja jopa erikoisia nimiä. Sellaisista nimistä minäkin tykkään ja monella sisaruksen lapsella on jo nimi, jonka olisin voinut omallenikin antaa. Esikoisellamme on melko harvinainen nimi, ja halusimme jotain samantyylistä. Se ei ollut mitenkään helppo tehtävä. Aiemmin suunniteltu nimi karahti kiville, kun olin sitä mieltä, että se ei sovi vauvalle, hän ei näytä eikä tunnu siltä. Minä haluan antaa lapsilleni persoonallisen nimen, joka on vahva, kansainvälisesti toimiva nimi. Nimellä saisi olla myös joku tarina tai historia. Myös mieheni haluaa lapsen nimellä olevan historiaa. Pääsimme lopulta sopuun nimestä. Suvulla on taas sulattelemista. Tosin yksi siskoni oli ajatellut juuri vauvan nimeä omalle lapselleen sitten joskus. Nimimaku taitaa kulkea meillä perheessä aika samanlaisena.

Nyt sitten laitamme joulua. Rennosti, rauhassa. Tärkeintä, että saa olla kotona ja hiljentyä jouluun.

Vaikea nimen valinta

Kyllä on vaikeaa keksiä lapselle nimi, jos sitä ei ole saanut rauhassa vuosikausia miettiä. Nimen valinta tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun omalle kohdalle tuli niinkin hassu tilanne, että pitkään lapselle ajateltu nimi meni hänen kuukautta vanhemmalle serkkutytölleen. Huonoa tuuria tai telepatiaa, mitä lie, mutta jo rakkaaksi tullut nimi alkoi sen jälkeen tuntua mahdottomalta. Tilannetta ei helpottanut synnytyksen jälkeinen hormonimyrsky, jossa mielialan vaihdokset ovat jyrkkiä ja itku herkässä. Nimen meneminen sivu suun tuntui maailmanlopulta ja sitä piti itkeä ensijärkytyksestä toipumiseksi pari päivää ennen kuin mitään uutta pystyi ajattelemaankaan.

Neuvojia piisasi alusta asti runsaasti. Moni sanoi, että voittehan te tehdä lapsesta serkkunsa kaiman, ja toiset olivat sitä mieltä, että ei missään nimessä. Yhdysnimeä kehoitettiin ottamaan käyttöön, että lapset erotettaisi suvun juhlissa. Omia ideoita lapsemme nimeksi tuli moneen makuun. Joku ilmoitti, että hänestä rumimpia ovat ne ja ne nimet. Kauniita nimiä luetteli moni. Suomalaista nimeä toivoivat useat. Että sointuisi sukunimeen ja olisi muutenkin tuttu. Liian erikoista ei toivottu, ettei lapsiparkaa kiusattaisi koulussa. Erityisopettajan kerrottiin havainneen tietynnimisten päätyvän helposti hänen oppilaikseen, joten ei kannata niitä laittaa. Nimen etsimisen tuskaani lohdutukseksi lupailtiin nimen kyllä vielä löytyvän. Epäilemättä, koska jollakin nimellä vauvaa olisi kutsuttava kastepäivämäärän lähestyessä.

Nimiasiat ovat äärimmäisen herkkiä. Julkinen pohdinta sosiaalisessa mediassa osoitti, että parempi kun ei julkisesti nimiasioita pohdi. Toiset olivat sitä mieltä, että älkää ainakaan tätä nimeä antako ja toiset loukkaantuivat. Pelkäsin jo kolmannen maailmansodan syttyvän nimikiistoista, ja kielsin julkiset arviot nimistä. Tuli opittua: ei kannata kommentoida nimiä. Epäilemättä tulen vielä itsekin niitä kommentteja lapsemme nimestä kuulemaan. Joko nimi on liian erikoinen, liian tuttu, liian suomalainen tai liian ulkomaalainen, siitä tulee mieleen joku tuttu tai tuntematon suuruus, tai sama nimi on jollakin rätillä, patalapulla, juomalla tai sarjakuvahahmolla, eikä se siksi ole sopiva. Kyllä sitä silti itsekin toivoisi, ettei meidänkään nimivalintaa kastejuhlassa kommentoitaisi piikikkääseen sävyyn. Että sellaisen nimen antoivat.

Muistan lapsena itse ajatelleeni, että nimeni oli "ihan tyhmä". Syykin oli selvä: minun nimelläni ei 80-luvulla löytynyt nimitarroja, nimimukeja eikä avaimenperiä. Siskolleni näitä aina löytyi, mutta ei minulle ja sekös pikkutyttöä harmitti. En olisi halunnut olla erilainen. Nimeni ei ollut 80-luvun yleisimpien nimien top 20:n joukossa, eikä kyllä taida kuulua vieläkään. Sittemmin nimeään on oppinut arvostamaan, ettei se ole ihan yleisin. Omassa nimivalinnassani painaa juuri tuo sama asia. En halua antaa lapselleni nimeä, jolla on koulun joka luokassa muutama kaima. Sen verran olen kuitenkin ajatellut lastani huomioida, että jos hän haluaa nimitarroja, mukin tai avaimenperän, hän sen tulee saamaan, vaikka kalliilla teettämällä. Ne ovat pikkutytöille - ja miksei pojillekin - tärkeitä.