Peiliin katsomisen paikka

Kesälukemiseksi lainasin Jari Sinkkosen kirjan lastenkasvatuksesta ja psykologiasta. Lainasin sen siksi, että olen tasaisen varmasti huolissani siitä, osaanko olla hyvä äiti ja vanhempi, osaanko kasvattaa oikein ja teenkö jonkun emämunauksen ja kardinaalivirheen lapseni kanssa. Etten sortuisi opittujen mallien toistamiseen sitten kuitenkin huomaamattani, tai olisi curling-vanhempi tai että en asettaisi turvallisia rajoja ja niin edelleen. Huolenaiheita riittää loputtomiin, kun mietin tätä kasvatusasiaa. Sinkkosen kirja ei ole mikään tuore opus, ihan sieltä kirjaston hyllystä vain yhden valitsin, koska haluan itselleni ajattelemisen aihetta, haastaa itseni katsomaan asioita toisin. Asenteitani, tiedostamattomia ajatusmallejani, sitä kaikkea.

Minun suuri haaveeni on, että sitten kun lapseni ovat nuoria aikuisia, minulla olisi heihin lämmin ja hyvä suhde. Että voisimme luottaa toisiimme, että voisimme arvostaa toisiamme virheinemme, että voisimme viettää aikaa yhdessä vapaasti luurankojen kolisematta kaapissa. Ei niin, että se olisi ahdistavaa tai kontrolloivaa läheisyyttä vaan tietysti jokaisella on oma elämä ja yksityisyys, salaisuuksiakin. Mutta että perheyhteys antaisi eikä ottaisi, en vaatisi vaan antaisin mahdollisuuden. En tiedä, miten usein perheyhteys säilyy tuollaisena, tai on sitä koskaan, mutta siitä haaveilen.

Luottamusta ei rakenneta hetkessä, lämmintä suhdetta ei luoda yhdessä yössä. Jos epäonnistun lapsuudessa ja teini-iässä, myöhemmin virheitä voi yrittää paikata, mutta helppoa tai nopeaa se ei ole. Se voi olla melkein mahdotonta. Tästä minulla on kokemusta vähän turhankin paljon. Onneksi on korvaavia tapoja saada elämäänsä lämpöä ja tukea perheestä. Minulle parasta perheessäni ovat sisarukset. Sisarusten kanssa tapaamisista saan iloa ja voimaa pitkäksi aikaa. Se on positiivista.

Miten minä siis onnistuisin niin, että tuo unelmani olisi mahdollista toteutua lasteni kanssa? Olen tätä paljon miettinyt. Olen tullut sellaiseen lopputulemaan, että sillä täytyy olla rakastamisen lisäksi jotain tekemistä hyväksymisen ja kunnioituksen kanssa. Rakkauttakin on niin monenlaista, ja sen lisäksi lasta täytyy kunnioittaa persoonana, joka tekee itse valintansa. Minun tehtäväni on tukea ja kannustaa, arvostaa hänen valintojaan, jotka voivat tuntua minusta vääriltäkin. Vaikka kuinka muka tietäisin paremmin, voi kun osaisin pitää ne mölyt mahassani. Hyvä suhde vaatii tasavertaisuutta, sen ymmärtämistä, että lapseni on jo aikuinen, tasavertainen minun kanssani. On astuttava pois neuvovan ja päättävän vanhemman roolista, kasvettava. Tuo unelmani vaatii myös paljon peiliin katsomista, minulta. Olen siihen valmis ja siksi lainaan näitä kirjoja. Jospa ne auttaisivat.