Kirjasto rauhoittaa

Kesälomani ensimmäinen viikko häämöttää ensi viikon takana. Harvoin olen ollut näin väsynyt kuin nyt olen ollut. On ollut uuvuttava kevät. Voi se olla niinkin, että kun loma on jo näköpiirissä, voimat tuntuvat loppuvan tykkänään. Aamuisin nukuttaisi enemmän kuin vielä jokin aika sitten, koko perhe vetäisi hirsiä mielellään selvästi hieman pitempään kuin nyt on mahdollista. Vielä pitää rutistaa, ja viikonloppuna kyllä lepään, että jaksan ensi viikon.

Säännölliset ateriat, liikunta ja rauhoittuminen auttavat jaksamaan. Teemme kaksi lämmintä ateriaa lapselle joka päivä, ja pyrin pitämään kiinni siitä, että itsekin söisin samaan aikaan terveellisesti. Kesällä enemmän salaattia, vähemmän hiilareita. Hyötyliikunta voi olla vaikka tyttären kanssa yhdessä pyöräilyreissun tekemistä tai kävelyä hänen pikkupyöränsä perässä. Korttelin ympäri kävelykin on jo hyvä. Kuntosalille selviän nykyisin harvemmin, mutta selviän sentään joskus, on sekin jotain. Näin olen järkeillyt.

Epävarmuus ja jännitys tekevät minusta herkästi kiukkuisen. Ärtymystä tulee purettua sinne ja tänne. En ole ollut kovin ihanaa seuraa viime kuukausina, sori vain kaikki. Onneksi pian voin taas keskittyä normaaleihin asioihin, kun pääsykoe on ohi.

Kirjastossa istuminen rauhoittaa. Olen aina tykännyt koulusta, ja opiskelusta, tykkään vieläkin. Lupaan itselleni, että kun nämä kirjat on luettu, aloitan yöpöydällä olevan Enid Blytonin Seikkailu-kirjan. Palaan lapsuuden kirjojen tunnelmiin. Rakastin lukemista silloin. Tiedän, että se maailma on vieläkin mahdollista tavoittaa. Uppoutua kirjoihin. "Minulle riittää, että voin käydä kirjastossa ja lukea", sanoi mieheni, kun mietimme mikä meille elämässä on tarpeeksi, mihin kurkottelemme. Meidän perheemme onni aika pitkälti tulee kirjoista ja keskusteluista, lapsenkin. Kirjahyllyistä sen näkee: ne ovat ylitäysiä, eikä me raskita luopua kirjoistamme. Pölyttäköön vain.