Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

tiistai 22. joulukuuta 2009

Neito kauneimmillaan

Sanonnan mukaan teini-iässä 17-vuotiaana on neito kauneimmillaan. Siitä alkaa sitten rupsahtaminen ja sen jälkeen ei ole kuin alamäkeä tiedossa. Muistan vielä hyvin, kun olin tuossa iässä, ja kauneimmillani. Voi miten epävarma, toisten kommenteista haavoittuva, hontelo varsa olinkaan. Elämänkokemusta oli vain hyppysellinen, haaveita ja toiveita, huolia ja pelkoja runsaasti. Mitä minusta tulee isona? Mihin kouluun pääsen, saanko ikinä töitä? Tykätäänkö minusta? Olenko riittävä ja hyvä, saanko ystäviä ja tuleeko elämästäni mielenkiintoinen? Halusi nähdä maailmaa, matkustella, ystävystyä, rakastua, saada ja ostaa sitä ja tätä ja tuota. Pohjimmiltaan sitä halusi tulla onnelliseksi ja löytää paikkansa. Tulla hyväksytyksi omana itsenään, mutta rohkeutta olla vapaasti oma itsensä, sitä ei ollut.

Ja niin se vaan on, että "rohkeutta olla oma itsensä vapaasti" on kova juttu. Se on sitä edelleen, minulle 28-vuotiaalle rouvalle, joka olen ehkä jo paikkani löytänyt, ja ainakin rakastunut ja onnellinen. Teiniunelmani omasta perheestä, miehestä ja vauvasta on toteutunut ja toteutumassa. Teininä en unelmoinut urasta, se tuli vasta paljon myöhemmin, mutta ammatin, tutkinnon ja työpaikan olen saanut, ja kai joku sanoisi räpistelyjäni uraksikin. Mutta onko elämänkokemus, jota nyt kiistatta on enemmän, tuonut rohkeutta olla oma itsensä, ja vielä vapaasti? Pakko on sanoa, että ei taida ihan aina toteutua. Ei, vaikka haluaisin sanoa, että olisi.

Elämänkokemus on opettanut myös varovaisuutta, kyynistänytkin. Teininä sitä oli optimismia ja elämänuskoa pullollaan, ja uskoi kaikista hyvää. Elämänkokemus tarkoittaa aika usein pettymyksiä, haavoja, itkuja ja suruja. Kaikki ei ole toteutunut niin kuin halusi, itsekään ei ole aina riittänyt eikä kelvannut, ihmiset eivät ole olleetkaan sellaisia kuin ajatteli. Kun järkeä on kasvanut päähän, kuten toivoa sopii, realismi on tuonut ymmärrystä elämän negatiivisemmasta puolesta. Että ei eteenpäin oikein voi mennä ihan takki auki, jos mielii selvitä ja pärjätä.

Teinitytölle äidillä oli usein tapana sanoa, että "ei sitä kyllä paljon järki päätä pakota", kun neitonen lähti jo toiselle interreilille tai osti kalliin järjestelmäkameran. - Ostaisit sitten, kun olet valmistunut ja ammatissa, hän huokaili. Nyt tiedän, että sydäntään piti seurata, matkustamaan oli lähdettävä ja kamerakin oli ostettava, että tähän olen tullut, missä nyt olen. Niistä opeista, jos mistä, on ollut matkan varrella hyötyä. Kamerataidoille oli heti ensimmäisenä päivänä kesätoimittajana tarvetta. Maailmankuvan laajentaminen toi suhteellisuudentajua, jota tarvittiin heti ja välittömästi. Se oli suorastaan kiireellistä saada ja tajuta, että maailma ei ole mustavalkoinen vaan värikäs, ja että useammin on harmaata. Että oli hyvä, kun lähdin. Ja kaikki kesätyöllä hankitut rahat tuhlasin, mitä äiti tietysti kauhisteli.

Rohkeutta olla oma itsensä. Tietää vahvuutensa, säilyttää herkkyytensä, ymmärtää heikkouksiaan ja kehittää niitä. Olla välittämättä arvostelijoista, ja erityisesti niistä kohtuuttomista, jotka ampuvat nurkantakaa, nimettöminä tai nimellä, mutta yleensä vyön alle. Olla välittämättä niistä, jotka kääntävät asian päälaelleen ja puhuvat ilkeästi. Katsoa avoimesti eteenpäin, kohdata uusi ihminen omana itsenään, ja jättää omaan arvoonsa se, mikä ei ole edes ajattelemisen arvoista. Kivikovaksi ei tarvitse tulla, vaikka nahan on parkkiinnuttava. Itserakkaaksi ei tarvitse tulla, vaikka itseluottamuksen pitäisi olla melko rautainen. "Tulla vahvaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haastetta yhdelle elämälle", kirjoittaa runoilija, jonka nimen olen unohtanut. En tiedä, riittääkö siihen vähempi kuin koko elämä.

Hyvää joulumieltä, rauhaa ja rakkautta kaikille! Omana itsenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti