Tiedättehän ilmiön, että politiikkaan halutaan mukaan tyttöjä? Vaaleissa listalle halutaan ehdolle tyttö, joka tykkää käyttää lyhyttä hametta tai avaraa kaula-aukkoa. Kauniita tyttöjä, mielellään. Toisinaan tyttö valitaan myös johonkin luottamustehtävään. Onhan se hyvää mainosta puolueelle. Mutta suurempia hänen kyvyistään ei yleensä odoteta. "Tietäähän nämä tytöt." Jos tyttö sitten osoittaa aivotoiminnan merkkejä, sitä on joidenkin vaikeaa sulattaa. Tulee heti helposti vähän ryppyjä rakkauteen. Ihana tyttö muuttuu kovaksi akaksi. Piinkovaksi uraraketiksi.
Nuoria naisia ei politiikassa silti liiemmälti ole, vaikka liepeillä heitä on aina riittänyt. Naisten kiinnostus politiikasta kuulostaa useimpien mielestä oudolta. Jos oikeasti kiinnostaa ja jos halua ja tahtoa riittää, helposti aletaan pitää "hirveänä jyränä". Miesten politiikassa mukana oleminen on ihan normaalia, eikä sitä tarvitse selitellä. Naisten selittelylle ei taas loppua tule. Kun on ohitettu nuori nainen-vaihe, ja siirrytty perheellinen nainen -vaiheeseen, on taas kysyttävää. Politiikasta kiinnostunut nainen, jolla on sanottavaa ja kykyä sanoa se, on monien mielestä kummajainen. Suorastaan uhka. Sellaisesta ei aina löydy hyvää sanottavaa.
Olin yläasteella kiinnostunut historiasta. Luin historiankirjaa kotona etukäteen ja osasin asiat jo ennen oppitunteja. Historia tarjosi minulle sen psykologiasta tutun virtaus-ilmiön, jossa häviävät aika ja paikka ja uppouduin historian tarinoihin. Kiinnosti siis ehkä epätavallisen paljon ja piti lukea lisäksi tietosanakirjoja huvikseen. Rippikoulukaverini ei voinut käsittää, että joku oikeasti tykkää historiasta. "Ihan oikeastiko kiinnostaa? Ei voi kiinnostaa", hän päivitteli. Olin kiusaantunut ja hämilläni. Olisi kai pitänyt olla kertomatta koko asiasta. Myöhemmin kiinnostus historiaan laajeni yhteiskuntaan ja sitä kautta politiikkaan.
Monta kertaa olen ollut tilanteessa, että joku tuntemani nuori nainen olisi erinomainen ehdokas johonkin vaaliin tai tehtävään. Olisi taitoa, tietoa, kokemusta, näkemystä, karismaa, kykyä kysyä ja kykyä kertoa. Ehdokkuutta harkitessa sitten asiaa punnitaan perusteellisesti. Naiset miettivät koulua ja työtä, perhettä, ystäviä, kavereita, lemmikkejä, potentiaalista mielitiettyä, omia heikkouksia ja ties mitä näkökulmia. Että ehtiihän tässä vielä myöhemminkin. Syyt olla suostumatta ehdolle löytyvät varmasti. Monet miehet sensijaan vähät välittävät näistä syistä tai selityksistä, ja tarttuvat tilaisuuteen. Miestä ei yleensä niin haittaa, vaikka koulu on kesken tai työ ja perhe kärsivät. Perhe sopeutuu, ystävät ihailevat, kyvykkyys se vain kasvaa. Nainen sen sijaan huomioivat kaikki mahdolliset asiat -ja kieltäytyvät. Toki kuvaus on kärjistys eivätkä nämä ole pelkästään sukupuolikysymyksiä, mutta näin olen monesti huomannut käyneen.
On se vaan niin, että aina edes nainen ei voi olla tunnollinen, kiva ja kiltti. Mutta vaikeaa se on. Kun pohtii itsekin valintojaan, tulee mieleen, että kyllä sitä haluaisi tehdä oikeita päätöksiä. Kun vain tietäisi, mitä ne oikeat päätökset sitten ovat. Lopulta päätöstensä ja valintojensa kanssa on yksin, eivätkä ne helppoja ole. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää. On vain tehtävä valintoja arvojensa pohjalta, ja yhdessä perheensä kanssa. Onneksi asioiden huolellinen harkinta voi olla myös etu ja vahvuus.
No juurikin näin. Kirjoitit sanoiksi sen, mitä miekin oon jo monta monta kertaa pyöritelly päässäni ja jonka kanssa tuskailen jatkuvasti. Oonko päässy näin nuorena näin pitkälle vain sen takia että oon näppärä nuori nainen ja hetkellinen tähdenlento..? Ei pitäisi ajatella niin, mutta tosi usein on sellainen fiilis, että minua parempiakin useisiin tehtäviin olisi ja että ikäänkuin liian helposti on saanut vastuuta. Jatkuvasti pitäisi todistaa pätevyytensä ja kykynsä, olla mieluusti vielä vähän skarpimpi kuin kaikki muut. :/ Vertaistuki kuitenkin auttaa jaksamaan ;)
VastaaPoista