Hyvä ihminen

Kevät, linnunlaulu, kukannuput, seinän vieressä tuuleton aurinkoinen paikka. Kesään on reilu kuukausi. Odotamme omenapuun kukkia, kesäjuhlia, lasten lomaa ja shortsikelejä. Minun opiskeluissani on tiiviin rutistuksen aika, kunnes juhannuksen jälkeen keskityn lukemaan klassikoita kesäksi. Päivät soljuvat silti ystävällisesti, elämässäni on rauhallista, lämpöistä, vaikka ei hiljaista. Hyviä ihmisiä.

Olen tottunut pärjäämään itse. Ei ihan yksin, mutta pitkälti omin voimin kuitenkin. Avusta on pitänyt vähintäänkin maksaa. Olen itse mielelläni auttanut muita, se on tuntunut luonnolliselta. Vastaanottamaan apua en kuitenkaan ole tottunut. Onkin ollut hämmentävää ja ihanaa opetella. Pelkkä ajatus, että joku auttaa minua, on ollut suuri. Melkein riittävä. On tuntunut, että se riittää. Muuta ei oikeastaan tarvita kuin tieto, etten ole yksin vastuussa.

Olen oppinut jotain, mikä on varmasti tärkeä oppi elämässä. Ja se on, että tärkeää on vain hyvä sydän. Muilla asioilla ei ole väliä. Jos sinulla on rakkautta, sen mukana on kaikki. Aito rakkaus ei esitä ehtoja, ei vaadi tuloksia. Ja on totta harmaassa ja arkisessakin.

Voiko minulle käydä näin hyvin? Sitä kyselen itseltäni. Mutta siltä näyttää. Kiitollisuus versoo hiljaa minussa. Elämälle kiitos.