Hyväksyminen

Olen viime aikoina kirjoittanut mielessäni monta, monta blogitekstiä, mutta ne kaikki jäävät julkaisematta. Kirjoitan mielessäni, tai kirjoitan pöytälaatikkoon. Voihan se olla, että joku päivä julkaisen ne. Mene ja tiedä. Olen tehnyt jo pitemmän aikaa ajatustyötä ja pohdintaa asiassa, joka on ollut minulle suru ja pettymys, nostattanut vihaakin. On tuntunut epäreilulta, väärältä, ties miltä. Nyt olen tullut kohtaan, jossa ymmärrän, että tämä asia on vaan hyväksyttävä. Haluan päästä eteenpäin, jättää sen taakseni, tulla tyyneksi asian kanssa, vaikka se ei palaa enää ennalleen.

Hyväksyminen. Se, että hyväksyy muutoksen, tapahtuneen asian, ihmissuhteen tai tilanteen muutoksen. Hyväksyy, että nyt kävi näin. Että tämä tapahtui, tälle ei voi enää mitään. On turha rimpuilla asiaa vastaan, vaikka monenlaisia tunteita siihen liittyykin. Minun on vaikeaa hyväksyä monia asioita. Sitä, että jostakin ihmisestä paljastui puoli, jota en olisi uskonut olevankaan. Sitä, että olen saanut jonkin roolin, jota en mielestäni ansaitse, mutta josta olen pääsemättömissä. Sitä, että keskusteleminen ei auta. Sitä, että ihmiset ovat toisia kohtaan julmia, ilkeitä, epäluotettavia, ajattelemattomia... Joistakin on tiennyt sen aina, joku paljastaa todellisen karvansa vasta yllättäen. Silloin se tuntuu petokselta, järkyttää.

Olen hyvin luottavainen ihminen. Liian luottavainen. Elämä opettaa minua välillä kovalla kädellä varomaan ja katsomaan tarkemmin eteeni. Lopulta pystyy matkan päästä näkemään, että harmi, että sen piti mennä niin. Mutta minä opin, ja en toistanut samaa virhettä enää. Ainakaan niiden ihmisten kanssa.

Hyväksyminen vapauttaa. Kun pystyy hyväksymään asian, sen voi jättää taakseen. Tapahtunutta ei tarvitse pitää oikeana, mutta minusta on tärkeää ymmärtää, että sille ei voi enää mitään. Siitä seuraa asioita, muutoksia, mutta nekin on vaan hyväksyttävä. Ja sitten eletään eteenpäin. Tulee uusia ihmisiä, uusia tilanteita, uusia näkökulmia ja kohtaamisia. Ehkäpä myös parempia. Oppia ikä kaikki.