Lepää rauhassa vaari

Viime viikonloppuna suku ja perhe oli koossa saattamassa hautaan vaariani. Vaari oli
85-vuotiaana saanut pitkän elämän ja vaikka tietysti tunsin surua vaarin poismenosta,
oli päälimmäinen tunne kuitenkin haikeus. Vaari haudattiin Perä-Posiolle Jumiskon
kylän hautausmaalle. Enää minulla ei asu siellä ketään läheistä sukulaista. Kesämökillä
voi tietysti käydä, ja varmasti käykin, mutta kyllä vaarin mukana lähti kappale myös
sitä seutua minusta. Toisaalta tuntuu, että vaari on edelleen mielessä hyvin elävänä.
Melkein voin kuulla, miten hän naurahtaa ja kommentoi "komiaa Kitka-järveä".

Vaari oli toiseksi viimeinen elossaolevista isovanhemmistani. Tietysti on ollut
etuoikeutettua, että olen saanut tuntea kaikki isovanhempani ihan oikeasti ja heistä
on pitänyt luopua vasta ihan viime vuosina. Vaari osallistui aina ahkerasti suvun juhliin,
tuli aina, kun vain pääsi ristiäisiin, rippijuhliin, lakkiaisiin ja häihin. Niitä oikeasti
minun suvussani riittää paljon, enkä muista, että vaari olisi koskaan sanonut, ettei hän
nyt ihan joka vuosi viitsi juhlissa rampata. Terveys ei viimeisinä vuosina ollut niin
kovin hyvä, joten se oli ihan hatunnoston arvoinen suoritus kiertää juhlat. Minua lämmittää
ajatus, että vaaria kiinnosti, miten me lapsenlapset elimme ja olimme. Hän saattoi soittaa
ja vaikka keskustelu ei niin kovin monisanaista ollutkaan, vaari kuitenkin keskittyi aina
ihmiseen hänet kohdatessaan. Se on paljon se.

Uskonnollinen vaari ei ollut. Ei koskaan puhunut sanallakaan mitään sellaista, ehkä se ei
edes kiinnostanut häntä. Hän harrasti kenoa, ja ehkä joitakin muitakin arpajaisia. Katsoi
paljon televisiota. Nuorempana oli ollut tapana juoda palkkarahoja ja polttaa aina tupakkaa,
kuten sen ajan tukkisavotassa olevilla jätkillä kai oli, mutta ne tavat hän jätti joskus
viisikymppisenä viimeistään. Minä en vaarista sellaisia muista, en nähnytkään. Vaarista ja
jo aiemmin kuolleesta mummosta on ollut oikeasti kiinnostavaa kuulla asioita aikuisena,
ja ymmärtää niitä tunnelmia ja asetelmia, mitä omassa perheessänikin on ollut.

Vaarista jää minulle oppi siitä, miten vaari hyväksyi ihmiset sellaisina kuin he olivat.
Arvosti toisia. Ei koskaan sanonut tai huomauttanut, tai ei ainakaan herkästi. Toisten
opettaminen ei kuulunut hänen tapoihinsa. Hänestä jää hyvä muisto, ja minullakin on siitä
mallia otettavana.