Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

lauantai 15. tammikuuta 2011

Uutta ja vanhaa vuotta

Viimeisinä kahtena kuukautena on tapahtunut tosi paljon. Sain uuden työpaikan, irtisanouduin edellisestä, menin töihin, mieheni piti isäkuukautta ja löysimme uuden kodin. Vuosi siis päättyi ja alkoi vahdikkaasti. Moni asia arjessa muuttui: tyttären hoitoonmeno läheni hurjaa kyytiä ja minun työni on aika erilaista verrattuna aiempaan. Mielenkiintoista ja haastavaa työtä tietysti myös, mutta erilaista. Myös vapaa-aika muuttui samalla, koska työn vuoksi jätin luottamustehtäväni.

Näissä muutoksissa on vähän uuden elämän makua. Toisaalta sitä on odottanut jo jonkin aikaa, että näin voisi olla. Toivonutkin paljon. Vaikka mieli tietysti on ollut hiukan haikea, astun tyytyväisin mielin uuteen. Vuodet politiikassa ovat antaneet paljon, mutta myös ottaneet. Elämäntaparemontti tuleekin sitten tähän samaan saumaan. On aika järjestää itselleen enemmän aikaa liikkua ja olla sosiaalinen.

Yksi parhaista asioista kuluneena vuonna on ollut ystävyys. Olin alkuvuodesta hyvin yksinäinen. Nyt voin todeta, että sekin asia on korjautunut parempaan päin. En enää ole miettinyt ja surrut yksinäisyyttäni. Olen myös kyennyt rakentamaan siltoja uudelleen jo kadotettuihin ystäviin. Siitä olen erityisen iloinen, ja mieli kiitollinen. En ole ollut aina helppo ystävä, ja tietysti syyt etääntymiseen monet, mutta on hienoa, että niistä voidaan päästä yli.

Pariisin matka jää myös mieleen ihanana muistona. Kävimme mieheni kanssa kahdestaan pikkulomalla Pariisissa itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Frida oli mummulassa hoidossa sen ajan. Pariisi oli odotusten mukainen. Saimme harvinaista herkkua, koska siellä satoi lunta. Ranskalaiseen ruokaan ihastuin, ja miten kiva oli puhua ranskaa. Jäi tunne, että tänne tulemme uudestaankin.

Kaikki unelmat eivät vielä tulleet valmiiksi. Omakotitaloa haaveiltiin hartaasti, mutta se lykkääntyi. Saamme kuitenkin oman kodin läheltä työpaikkaani, ja se sopii tähän elämäntilaanteeseen erinomaisesti. Vaihe kerrallaan, niin se on otettava.

Kulunut vuosi on ollut hyvä vuosi. Pikkutyttären syntymä ja ensimmäiset kuukaudet jäävät mieleen. Huoliakin vuoteen mahtui, ja arkista elämää, mutta useimmat ongelmat ja vastoinkäymiset onneksi ratkeavat aikanaan. Nyt tuntuu hyvältä. Eteenpäin mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti