Hemmottelua ja tsemppaamista

Nyt sitä ollaan jo tässä, että äitiysloma on alkanut. Äkkiä on aika hurahtanut, vastahan sitä ihmeteltiin elämän alkua raskaustestistä. Nyt hän on jo touhukas vauva, joka potkii reippaita sarjoja. On hauska ainakin kuvitella, että lapsen kanssa voi jo vähän kommunikoida. Painamalla mahaa saan potkun vastaukseksi ja sitä voi jatkua muutamiakin kertoja. Olen myös huomannut, että vauva tykkää musiikista: aamuradio on ilmeisesti jo opittu mahassa tuntemaan, koska sitä kuunnellessaan hän on aina herännyt aamujumpalle töihin mennessä. Lomallakin huomasin, että siellä riemastuttiin radiosta ja uutisista. Nauratti, kun toimittajan lapsi reagoi jo mahassa uutisiin. :)

Olin vielä pari viikkoa sitten sitä mieltä, että ihan turhan aikaisin alkaa tämä vauvaloma. Tuntui, että ihan hyvin jaksoin töissä, ja että aika vain kävisi pitkäksi, kun ei vielä ole lastakaan. Tällä viimeisellä työviikolla pyörsin kyllä mielipiteeni ja nyt tuntuu, että ihan hyvä näin. Selkä kipeytyy ylenmääräisestä istumisesta, kun painopiste on muuttunut. Vaikeuksia on ollut jaksaa iltaisin hoitaa tehtävänsä ja velvollisuutensa, kun on päivän työt tehnyt. Nyt on sitten siltä osin vähän kevyempää, vaikka muuten olen tosi hyvin voinut. (koputtaa puuta) Ajatus silti on askarrellut viime päivinä aika paljon vauvassa, lapsiperheen arjessa ja tietysti myös lapsen maailmaan saattamisessa. Ihan hyvä saada jo rauhoittua kotiin ja tehdä mukavia asioita tässä toimitusaikaa odotellessa.

Jännä nähdä, miten minun käy vauvan kanssa. Realistinen kuva lapsiperheen elämästä ei ole häipynyt mielestäni, onhan nuorin siskoni vain 6-vuotias ja siskon lapset pieniä myös. Tiedän, että lapset sotkevat, huutavat, tappelevat ja särkevät tavaroita, jos silmä välttää ja annetaan - ja usein siitä huolimatta, että ei. Ja että vauvan kanssa se on sitä vaippashowta, johon oman mausteensa antaa tietysti se, että joitakin asioita, kuten imettämistä, ei voi etukäteen harjoitella. Ensimmäinen lapsi on ensimmäinen, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Jotain pientä vaikeutta tulee taatusti, mutta jospa osaisin vaikka nauraa sille, ettei asiat heti suju.

Äitiyslomani alkuun olen ajatellut hoitaa ensin kuntoon kaiken vauvaa varten. Sitten pitäisi vähän hemmotella itseä kampaajalla, kauneushoitolalla, hammaslääkärillä (?) ja shoppailulla. Mitä kaikkea sitä sitten keksiikin! Nukkuminen varastoon on kuulunut kokeneempien ohjeistukseen, mutta en tiedä, miten se tapahtuu, jos ei yhtään ylimääräistä väsymystä ole. Sinkkuelämää -sarjoja voisi kyllä katsoa maratonina ja pari kirjaa lukea. Mieheni kanssa kävimme äitiysloman kunniaksi ravintolassa syömässä erittäin hyvin. Tuli siinä puhuttua, että sitten kun vauva tulee, tätä lystiä ei ihan heti ole saatavissa, että kahdestaan jossakin kävisimme. Vaikka toisaalta lapsi on ajoittunut siinä määrin hyvin, että edessä on kesä ja loma ja motivoituneita lapsenvahteja vapaana molempien sisaruksissa ihan mukavasti. Saattaa se siis onnistuakin! :)

Kyllä minua vähän jänskättää, miten se elämä lähtee sujumaan ja miten selviän kaikesta. Hyvin se menee, olen päättänyt ajatella. Tsemppaan itseäni: periksi en anna, ei tämä niin kauheaa ole, kohta se jo helpottaa ja luotan itseeni ja kroppaani, ettei se minua nyt petä. Tätä vartenhan se on luotu tällaiseksi. Eikä tarvitse kertoa mitään kauhukertomuksia minulle, kiitos!

Kiire osoittaa tärkeyden?

Pikku Myyllä on paljon viisauksia, joita kirjoitan toisinaan kalenterin laitaan ylös, että muistaisin paremmin. Yksi niistä kuuluu, että "Jos pitää aina kiirettä, ei ehdi koskaan tehdä mitään." Mikä neronleimaus! Ja niin totta. Olen viime aikoina tarkastellut kriittisesti omaa ajankäyttöäni ja todennut, että eihän tässä ole mitään järkeä. Minulla on kalenteri täynnä kokouksia ja tapaamisia, iso osa niistä sellaisia, joista en edes pidä. Miksi ihmeessä teen elämästäni kiireistä tieten tahtoen?

Useimmilla kavereillanikin on aina kiire. Ei ehditä nähdä, on niin kiire. Tapaamiselle pitää järjestää aika, joka taas merkitään kalenteriin. Olen niin tottunut kiireeseen, että joutilas aika tuntuu sietämättömältä, koko elämä merkityksettömältä. Hyvänen aika sentään, enkö oikeasti osaa vain olla? Olen kyllä lapsesta asti ollut luonteeltani reipas ja touhukas, mutta kun samaan aikaan huomaan, että minulla ei ollut vuosiin aikaa harrastaa liikuntaa säännöllisesti, jotain täytyy olla pielessä. Viime viikolla sain luettua ensimmäisen kirjan vuoteen. En ole ehtinyt, mutta totuus on myös se, että en ole pystynyt rauhoittumaan lukemaan. Liian levoton sielu. Ennen luin ahkerasti, ja liikuin useammin kuin kolme kertaa viikossa. Ja sen kyllä huomaa!

Arvostamani kolumnisti Rosa Meriläinen kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomissa siitä, miten turhauttavaa on istua turhissa kokouksissa. Niin todella on. Politiikassa olen istunut ja kuunnellut kymmeniä ellei satoja kokouksia, joissa on mieluummin sitten piirrellyt paperin reunaan kuin ollut oikeasti läsnä. Ylipitkiä kokouksia, joissa käyttävät puheenvuoroja he, jotka rakastavat omaa ääntään. Olen oppinut, että jos ei ole oikeasti todella painavaa ja tärkeää asiaan suoraan liittyvää sanottavaa, on parempi pitää suunsa kiinni. Ja minä olen sanavalmis ja puhelias ihminen, joten tämä on ollut hyvä oivallus.

Jos pitää aina kiirettä, ei ehdi koskaan tekemään mitään. Aika menee turhaan paikasta toiseen juoksemiseen. Liian usein todella turhauttaviin hetkiin, joita jotkut pitävät arvostettavina ja merkittävinä tehtävinä, kansakunnan tukipylväitä suorastaan nämä päättäjät. En vähättele tehtäviäni, mutta totean, että niiden kääntöpuoli ja todellisuus voi olla mielikuvista kaukana. Ja ketkä ovat todella onnellisia? Varmasti he, joilla elämän eri osa-alueet ovat tasapainossa. On sopivasti haastetta, mutta myös vapaa-aikaa. Minulla on ollut viime vuodet liian vähän vapaa-aikaa! Ohjelmoimatonta aikaa itselleni.

Äitiysloma tulee minulle, joka olen viime vuodet suorittanut elämääni, todella tarpeeseen. Ei siksi, että olisin burn-outin partaalla, vaan siksi, että minun on aika rauhoittua ja pysähtyä. Onneksi vauva on siitä tehokas työnjohtaja ja kotityranni, että hän osaa myös vaatia. Kenraalin käskyäänellä hän käskee kalenteriin kirjatun elämäni hetkeksi raiteiltaan, ja määrää sen pyörimään hänen ympärillään. Ja hyvä niin! Toisaalta olen toiveikas, että kun olen ihmisenä niin tehokas kuin olen, vauvalomalla minulla on aikaa myös liikunnalle, kodille ja itselleni.