Kiire osoittaa tärkeyden?

Pikku Myyllä on paljon viisauksia, joita kirjoitan toisinaan kalenterin laitaan ylös, että muistaisin paremmin. Yksi niistä kuuluu, että "Jos pitää aina kiirettä, ei ehdi koskaan tehdä mitään." Mikä neronleimaus! Ja niin totta. Olen viime aikoina tarkastellut kriittisesti omaa ajankäyttöäni ja todennut, että eihän tässä ole mitään järkeä. Minulla on kalenteri täynnä kokouksia ja tapaamisia, iso osa niistä sellaisia, joista en edes pidä. Miksi ihmeessä teen elämästäni kiireistä tieten tahtoen?

Useimmilla kavereillanikin on aina kiire. Ei ehditä nähdä, on niin kiire. Tapaamiselle pitää järjestää aika, joka taas merkitään kalenteriin. Olen niin tottunut kiireeseen, että joutilas aika tuntuu sietämättömältä, koko elämä merkityksettömältä. Hyvänen aika sentään, enkö oikeasti osaa vain olla? Olen kyllä lapsesta asti ollut luonteeltani reipas ja touhukas, mutta kun samaan aikaan huomaan, että minulla ei ollut vuosiin aikaa harrastaa liikuntaa säännöllisesti, jotain täytyy olla pielessä. Viime viikolla sain luettua ensimmäisen kirjan vuoteen. En ole ehtinyt, mutta totuus on myös se, että en ole pystynyt rauhoittumaan lukemaan. Liian levoton sielu. Ennen luin ahkerasti, ja liikuin useammin kuin kolme kertaa viikossa. Ja sen kyllä huomaa!

Arvostamani kolumnisti Rosa Meriläinen kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomissa siitä, miten turhauttavaa on istua turhissa kokouksissa. Niin todella on. Politiikassa olen istunut ja kuunnellut kymmeniä ellei satoja kokouksia, joissa on mieluummin sitten piirrellyt paperin reunaan kuin ollut oikeasti läsnä. Ylipitkiä kokouksia, joissa käyttävät puheenvuoroja he, jotka rakastavat omaa ääntään. Olen oppinut, että jos ei ole oikeasti todella painavaa ja tärkeää asiaan suoraan liittyvää sanottavaa, on parempi pitää suunsa kiinni. Ja minä olen sanavalmis ja puhelias ihminen, joten tämä on ollut hyvä oivallus.

Jos pitää aina kiirettä, ei ehdi koskaan tekemään mitään. Aika menee turhaan paikasta toiseen juoksemiseen. Liian usein todella turhauttaviin hetkiin, joita jotkut pitävät arvostettavina ja merkittävinä tehtävinä, kansakunnan tukipylväitä suorastaan nämä päättäjät. En vähättele tehtäviäni, mutta totean, että niiden kääntöpuoli ja todellisuus voi olla mielikuvista kaukana. Ja ketkä ovat todella onnellisia? Varmasti he, joilla elämän eri osa-alueet ovat tasapainossa. On sopivasti haastetta, mutta myös vapaa-aikaa. Minulla on ollut viime vuodet liian vähän vapaa-aikaa! Ohjelmoimatonta aikaa itselleni.

Äitiysloma tulee minulle, joka olen viime vuodet suorittanut elämääni, todella tarpeeseen. Ei siksi, että olisin burn-outin partaalla, vaan siksi, että minun on aika rauhoittua ja pysähtyä. Onneksi vauva on siitä tehokas työnjohtaja ja kotityranni, että hän osaa myös vaatia. Kenraalin käskyäänellä hän käskee kalenteriin kirjatun elämäni hetkeksi raiteiltaan, ja määrää sen pyörimään hänen ympärillään. Ja hyvä niin! Toisaalta olen toiveikas, että kun olen ihmisenä niin tehokas kuin olen, vauvalomalla minulla on aikaa myös liikunnalle, kodille ja itselleni.