Joulu lähestyy hyvää vauhtia. Viimeisimmän laskelman mukaan jäljellä on enää kolme kokonaista viikkoa, kun puolikkaita viikkoja jouluun ei lasketa. Olen virittänyt kodin täyteen kynttilöitä, jouluiset valot parvekkeelle ja pussukan seinälle odottamaan joulukortteja saapuvaksi. Ensimmäiset piparit olen paistanut ja glögiä olen toisinaan maistellut. Marttojen askarteluillassa väsäsin joulukranssin ja toinen on kotimme ovessa. Onpa ensimmäiset jouluiset musiikitkin kotona soineet nyt marraskuussa.
En mielelläni myönnä olevani erityisen joulufani, vaikka kai todellisuudessa olenkin. En juuri välitä alkaa hössöttää joulusiivousta tai leipomisia vaan teen ihan puhtaasti fiiliksen mukaan. Mies sammuttelee kynttilöitä perässä, kun minä sytyttelen. Tykkään kynttilöistä, mutta sillä nyt ei ole varsinaisesti mitään tekemistä joulun kanssa. Tykkään myös joululahjojen antamisesta ja ostan niitä sukulaisille runsaasti. Vähän liikaakin, koska monesti rahat menevät aika finaaliin joulun aikaan. Meillä on sisarusten kesken tapana antaa kaikille lahjat, oli se sitten järkevää tai ei. Kaikki haluavat antaa lahjan toisilleen, eikä sitä oikein voi katkaista, vaikka kalliiksi tulee. Jos yhdelle hankkii lahjan, tulee kiusaus hommata toisellekin ja sitä mukaa kaikille. Voitte uskoa, että lahjoja riittää, kun suku on niin laaja kuin minulla.
Mies on käskenyt kirjoittaa joulupukille. Joulupukki ei kuulemma ole kovin idearikas eikä varsinkaan ajatustenlukija. Mitään turhaa rojua meillä ei ole ollut tapana hankkia, joten pientä vinkkiä joulupukki varmasti kaipaa -ja saakin. Toisaalta nuoren perheemme kodissa on vielä runsaasti hankittavaa, tai ainakin joskus siltä tuntuu. Jos tarkemmin pysähtyy ajattelemaan, ei meiltä sitten oikeastaan puutukaan mitään. Mutta olisi kiva keksiä jotain semmosta, mitä toinen toivoo, mutta ei tajua edes itse kirjoittaa joulupukin puutelistaan.
Lapsuuden joulutunnelmaa tavoitamme ehkä sitten ensi vuonna tätä vuotta enemmän. On se vain niin, että lasten riemu joulusta on aivan eriluokkaa kuin aikuinen pystyy saavuttamaan. Se ilo ei synny mistään lahjavuoresta vaan siitä ihanasta jännityksestä, mitä jouluun liittyy. Että on tonttuja, on tekemistä, valmistelemista ja salaisuuksia. Ensi vuonna meidän vauva ei tosin taida vielä muuta ymmärtää joulusta kuin, että rapiseva paperi on jännää. Tai ehkä sittenkin hiukan enemmän. Jokatapauksessa on ihanaa ajatella, että voi lapsensa kanssa fiilistellä joulua.
Tänä jouluna haluaisin oman kuusen. Joo, tulee neulasia, mutta niinhän niistä kuuluukin tulla. Jos ihan pienen, suostuttelin. Lupa irtosi, ja kuusi kannetaan parvekkeelle sitten, kun lähdemme sukuloimaan muutamiksi päiviksi. Eipähän sitten tiputa neulasiaan olohuoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti