Vanhasta vuodesta opin

Uusi vuosi ja jo joulunaika on minulla aikaa, jolloin mietin vuosien ketjua ja kulunutta vuotta. Ajattelen oman elämäni polkua, ja pohdin, mihin se kaartuu siellä, minne en vielä näe. Kulunutta ja tulevaa vuotta puntaroin mielessäni hiljaksiin. Mietin, mitä hyvää ja aihetta kiitollisuuteen, mitä opin, mitä kuormaa kannan uuteen vuoteen. Aina sitä jotain, tänäkin vuonna. Mutta koko ajan vähemmän, ja siitä olen iloinen.

Elämäni keskiössä on oma perheeni, rakas puoliso ja lapset. Heistä tunnen kiitollisuutta ja onnea silloinkin, kun vauva valvottaa, en jaksa kovin hyvin, tulee kränää pikkuasioista ja muuta arkista. Mikä onni, että minulla on heidät. Myös rakkaat siskoni ovat minulle valtavan tärkeitä. Tiedän, että he tukevat, kannustavat, lohduttavat, tulevat apuun tarvittaessa ja sanovat suoraan, kun sitä tarvitaan. Olen valtavan rikas, kun minulla on heidät. Siskot pysyvät, vaikka muut asiat muuttuisivat.

Kuluneena vuonna tapahtui jotain, mitä en uskonut voivan tapahtua. En ole salannut sitä, että minulla on ollut vaikeat välit vanhempiini jo vuosien ajan. Olin varma, että se asia ei siitä muutu ja olin jo hyväksynyt sen. Sitten tapahtui jotain, joka sai minut näkemään asian toisin. Tajusin, että kaikesta siitä kurasta huolimatta he ovat vanhempiani, joilla on myös hyvät puolensa ja vahvuutensa. Kaikki on niin suhteellista. Sen ymmärtäminen avasi umpisolmun: me teimme sovinnon. Myönsimme, että kukaan ei tässä onnistunut, virheitä tuli kaikille, puhuimme niistä, pyysimme anteeksi. Ja tilanne on korjaantunut. Kun on vuosia ollut se tilanne, että yhteyttä ei ole ollut, muutos todella tuntuu. On ihmeellistä, että tämä saattoi tapahtua. Olen siitä valtavan kiitollinen. Opin, ja uskon, että niin oppivat myös vanhempani, tästä kaikesta valtavasti. Rakkaus on palautunut, ja myös kunnioitus. Epäkohtia on ollut ja on, mutta niistä voidaan toivottavasti vähitellen puhua.

Kuluneena vuonna opin paljon omista rajoistani. Myös siitä, että pitäisi luottaa enemmän vaistoonsa ja tunteisiinsa. Yhä vain enemmän.

En tiedä, mihin suuntaan olen kulkemassa. Epävarmuutta on paljon. Olen kuitenkin nyt rauhallinen. Äitiysloma on ollut hyvää aikaa ottaa etäisyyttä ja miettiä, mitä oikein haluan. Hieman jo tiedän, mutta suunta on edelleen hukassa. Se löytyy, minä luotan siihen. Voi olla, että nyt on vain aika muutokselle. Siltä se tuntuu. Mutta mitä sitten tapahtuu, en tiedä.

Tulevasta vuodesta tulee mielenkiintoinen. Vuoden päästä olen taas viisaampi, se on hieno asia. Vuoden päästä meillä on reilu yksivuotias ja pian viisivuotias. Minun elämäni palikoita asetellaan tänä vuonna uudelleen. Hyvällä tavalla, uskoisin.

ps. Matkoja on suunnitteilla muutaman vuoden tauon jälkeen. Yhdet lentoliput on ostettu, toisesta matkasta alustavasti sovittu. Mukavaa!