Lapsiperhearkea

Syysloma oli ja meni. Elettiin arkea ja juhlaa. Molemmissa omat rankkuutensa, niinkuin elämässä pikkulasten kanssa aina. Herätään aikaisin kukonlaulun aikaan, ollaan kipeitä, väsytään, ei haluta nukkua, ollaan nälkäisiä, ei haluta syödä, pestään, puetaan, kaadutaan ja tulee itkua, leikitään ja nauretaan. Pikkulapsiperheessä tunteet ja tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan saman päivän aikana.

Toisen lapsen kanssa tuo kaikki sujuu jouhevasti ilman suurempia jännityksiä, koska kaikki on jo tuttua. Toisaalta tekemistä on tuplasti. Lapset myös tappelevat. Kolmannen kanssa on kuulemma vielä helpompaa. En ehkä kuitenkaan tule ottamaan siitä selvää koskaan.

Meillä kotityöt ja lastenhoidot on jaettu aika tarkalleen tasan puolisoiden kesken. Olen ymmärtänyt, että näin on yleisesti nykyään perheissä, mutta ei toki varmastikaan kaikilla. On ollut aikoja, että jompi kumpi on ollut vähemmän kykenevä osallistumaan joihinkin töihin. Olemme silloin pystyneet joustamaan ja ottamaan enemmän vastuuta toisen osuudesta. Äitiyslomalla tilanne työnjaossa hieman muuttui, kun olin kotona lasten kanssa enemmän ja minulla oli siten aikaakin kotiin liittyville jutuille. Nyt olen taas töissä ja pakerramme puoliksi tätä kotityöpäivää leipätyön jälkeen.

Tietysti meillä on jonkinlaista työnjakoa. Toinen tekee useammin ruokaa, toinen tekee lähes aina pyykkihommaa. Toinen vaihtaa yleensä aina renkaat, toinen huolehtii pihatyöt. Tuo työnjako on tullut pitkälti mielenkiinnon tai ei-mielenkiinnon pohjalta. Jos toista kiinnostaa leipominen ja toista ei, ei liene epäselvää, kumpi leipoo.

Onhan tämä arki usein väsyttävää meille molemmille. Voimia on tärkeää kerätä irtiotoilla silloin tällöin yhdessä ja erikseen. Liikuntaa, ystäviä, omaa aikaa. Minä koen, että työn ja kodin asioiden yhteensovittaminen on tänä syksynä sujunut hyvin. Olen iloinen, että niin monet asiat ovat nyt sujuneet hyvin.

Ihanan tylsä elämä

Minulla on taipumus tallettaa ystävieni sanoja mieleeni ja maistella niitä pitkäänkin tapaamisen jälkeen. Joku voi unohtuakin joksikin aikaa ja yhtäkkiä ystävän sanat sitten pulpahtavat pintaan. Näin kävi taas hiljattain. Ystäväni totesi, että hän toivoo mahdollisimman tavallista ja tylsää elämää. Niin tylsää kuin vain voi saada. Se oli hienosti sanottu, ja tänään olen miettinyt noita sanoja.

Että tylsä elämä, sitä kai pidetään jotenkin kamalana asiana, mutta mitä se oikein edes on? Mitä on tylsä elämä? Lapsi marisee säännöllisesti, että on tylsää. :) Tylsä on turvallista, rauhallista, draamatonta, tavallista, kodikasta. Hyvää elämää. Kylläpä ystäväni onkin viisas, kun hoksaa toivoa tylsää elämää. Minäkin toivon! Hyvää elämää, jossa tavalliset asiat toistuvat tasaisena ketjuna.

Eikä se tylsä tarkoita välttämättä sitäkään, että pitäisi paikoillaan pysyä tai yksin olla. Tylsään elämään liittyy ihan tavallisia perhetapahtumia, juhlia, tavallisia matkoja ja tapaamisia, ystäviä, tavallisen hyviä hetkiä. Tylsässä elämässä leivotaan, siivotaan, leikitään, riidellään, sovitaan, ostetaan mitä tarvitaan, myydään pois, matkustetaan, synnytään, kuollaan. Niin kuin siinä hienossa ja ihmeellisessäkin elämässä muuten. Kaikilla meillä on arkemme. Hieno ja ihmeellinenkin muuttuu arkiseksi aikanaan, kun riittävän monesti on toistettu. Asioilla on kääntöpuolensa. Kulisseilla taustansa. Asioilla hintansa. Aina.

Tylsää elämää voi elää onnellisena. Tavallista, keskiluokkaista, arkipäiväistä elämää. Minusta tuntuu, että minun elämästäni on tulossa ihanan tylsä elämä. Enkä minä muuta edes pyydä.

Oravanpyörää ja haaveita

Ihana rauhallinen viikonloppu takana. Näitä on viime aikoina onneksi ollut useampia: nautin näistä niin kovasti. Emme tee oikein mitään, tai korkeintaan kivoja kotiasioita. Se on arjen oravanpyörälle hyvää vastinetta. Ja toisaalta, muuta ei oikein jaksakaan. Ennen kuljimme viikonloppuisin ympäri Suomea kylässä, sukulaisissa, reissuissa. Nyt pysymme kotona. Näin on hyvä ainakin toistaiseksi.

Arjen oravanpyörä pyörii pikkulapsiperheessä tasaisen varmasti hoito-työ-kauppa-koti -reittiä. Melkein koko ajan on kiire. Se on yllättävän väsyttävää. En jaksaisi viikonloppuisin mitään ylimääräistä. On tässä varmaan muutakin väsymystä kuin vain fyysistä. Nyt kuitenkin tuntuu, että alan kyetä katsomaan vähän kauemmaskin. Pitkään aikaan en ole jaksanut katsoa pitemmälle, haaveilla mistään.

Tänä viikonloppuna olen haaveillut joulusta. Eka kertaa ikinä aiomme olla joulun omassa kodissa. Eka kertaa ikinä saan oman joulukuusen. Oma jouluateria. Oma joulupukki. Ihanaa! :) Innostuin niin, että aloin suunnitella heti joulua. Mitä söisimme, miten koristelisin kotia. :) Tänä vuonna jouluun ei satu paljon ylimääräisiä vapaapäiviä. Emme käytä niitä vähiä ajamalla edes takaisin Suomea autolla ruuhkassa.

Suunnitteilla on myös miniloma kahdestaan mieheni kanssa. Odotan sitä kovasti. Tykkäämme matkalla nauttia kulinaristisista nautinnoista, selkokielellä sanottuna paikallisesta ruoasta ja juomasta. Toki normaalien turistijuttujen lisäksi. Vaihtelu virkistää, antaa suorastaan voimia jaksaa taas. Ei sitä kovin kauas tarvitse mennä, että irtoaa arjestaan.