Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

tiistai 11. syyskuuta 2012

Vastakohdan vaikeus


En liene ainoa vanhempi maailmassa, joka haluaa tehdä asioita toisin lapsensa kasvatuksessa kuin omat vanhemmat tekivät. Minulla on pitkä liuta asioita, jotka haluan tehdä toisin, mutta kaksi on yli muiden. Haluan ehdottomasti katkaista kaksi sukupolvien pitkän ketjun tuotosta sukuni kasvatuksessa.

Ensimmäinen asia on nollatoleranssi väkivaltaan. Toivon sydämestäni, että koskaan ei tulisi sitä päivää, että minä tartun lapseni tukkaan tai lyön. Se olisi sellainen epäonnistuminen, että en tiedä, miten selviäisin siitä. Minulla ei ole tullut sellaista hetkeä vielä, jospa ei tulekaan. Hätäsuunnitelmani maltin täydelliseen menemiseen on sulkeutuminen vessaan tai muuten poistuminen paikalta. Väkivalta lapseen kohdistettuna on laitonta. Oli jo silloin, kun itse selkääni sain.

Toinen asia, jossa haluaisin katkaista sukupolvien ketjun, on rakkaudettomuus. Se tarkoittaa sitä, että minun lapselleni rakkaus on asia joka näkyy, kuuluu ja toistuu. Haluan helliä lastani päivittäin. Toivon, että halaaminen ja suukottaminen ei edes teininä olisi liian mahdotonta. Haluan näyttää myös parisuhteessani rakkautta niin, että lapsi oppii sen kuuluvan meidän kotona asiaan. Omassa lapsuudessani ei sanottu ääneen sanaa rakkaus. En ole koskaan kuullut sitä, en edes sitä tykkäämistä, kun olin lapsi. En muista, olenko ikinä. Luulisin, että muistaisin. En kiistä, etteikö rakkautta silti olisi voinut olla olemassa. Minulla vain ei ole havaintoja siitä.

On muutakin, mutta valtaosa niistä on sellaista, mitä voi kai pitkälti pitää muuttuneen ajan seurauksena. Haluan kasvattaa tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen, monikulttuurisuuteen. Ei tarvitse voittaa, menestyä, suorittaa. Ei olla kiiltokuva, ei täydellinen. Haluan kasvattaa omaan tahtoon, ettei tarvitse olla kiltti, eikä tarvitse olla missään muotissa. Vapauteen. Saa kyseenalaistaa ja kapinoida, en halua hylätä silloinkaan, vaikka koville ottaa.

Sanokaa vain, että hyvä se on kaksi ja puolivuotiaan vanhempana sanoa.

Mutta onnistuuko kasvatus? Olenko niin onnekas, että lapseni joku päivä sanoo, että hyvin onnistuit, mikään ei mennyt pieleen? Hymyilen tälle ajatukselle. Olen melkein varma, että ei sano. Vanhemmuus on oppia koko elämä. Saan palautteen aikanaan. Ja taas pitää katsoa peiliin. Ehkä sitten joskus lapsenlapsille korjaan omia virheitäni.

5 kommenttia:

  1. Eikös se vanha sananlasku mene niin, että isovanhemmat oppivat kasvattamaan lapsenlapsiaan vasta sitten kun ovat ensin epäonnistuneet lapsia kasvattaessaan. :)
    Miulla on omista vanhemmista samankaltaisia kokemuksia, mutta en ole joutunut asiaa itse miettimään kun ei ole sen enempää lapsia kuin edes sitä miestä jolle rakkautta osoittaa.

    VastaaPoista
  2. Tuttuja ajatuksia!!
    Hanna K Oulusta, kahden lapsen äiti

    VastaaPoista
  3. Kirjoittelehan taas lisää!

    t Äippä kai minäkin :)

    VastaaPoista
  4. Tähän postaukseen kommentin jätti tuttavani Outi-Maria, mutta en julkaise sitä, koska se menee liikaa yksityisasioihin. Hän ei usko, että olisin joutunut lapsuudessani pelkäämään väkivaltaa, koska hän ei nähnyt sitä itse. Hän myös puolustaa väkivaltaa selkärangasta tulevana toimintana eikä näe sille vaihtoehtoa.

    Ensiksi haluan sanoa, että ei väkivalta näy. Se salataan ja sitä hävetään. Lapsi miettii, rakastaako äiti ja isä minua, vaikka hän lyö? Kuka aikuinen nyt vieraille väkivaltaisuuttaan esittelisi? Ja se on aina valinta. Minun vanhemmilleni se oli selkeä valinta, jota he puolustavat oikeana edelleen, vaikka se oli silloinkin rikos. Väkivalta lasta kohtaan on aina rikos, on ollut jo vuodesta 1984.

    Jos toimii "vahingossa" reaktiomaisesti lasta kohtaan väkivaltaisesti, on aika hakeutua ammattiavun piiriin. Terapia auttaa siihen. Jos minulle kävisi niin, tietäisin kyllä, mistä apua saisin. Toivon, että jos joku kokee, ettei voi hillitä omaa väkivaltaisuuttaan, hakisi heti apua.

    Nollatoleranssi on nollatoleranssi, ei vain joku kaunis ideaali. Väkivallalle on aina vaihtoehtoja. Kuri ei tarkoita lyömistä. Meillä lapselle riittää pelkkä varoitus jäähypenkistä. Päiväkodissa jäähypenkki on myös käytössä. Tv:stä tuttu supernanny Jo Frost on hyvä jäähypenkin asiantuntija. Se toimii. Rajat ja rakkaus, mutta myös riittävä aika jokaiselle lapselle, ovat se yhdistelmä, joka toimii ja tuo kotiin onnen.

    VastaaPoista
  5. Ajattelemisen aihetta lisää täältä

    Lapsen näkökulma asiaan
    http://www.alalyolasta.fi/ala_lyo_lasta

    http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/lyomaton-perhe

    MLL listaa keinoja, millä pitää kuria ilman väkivaltaa
    http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tyokalut/

    Lopuksi kommentti, jonka olen kuullut hiljattain
    "En ole saanut isältäni koskaan mitään muuta kuin piiskaa"

    VastaaPoista