Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Rahat lopussa

Liekö sattumien summa vai suunnittelun pettäminen syynä, mutta meillä on rahat lopussa. Kavereiden kanssa jutellessa olen ymmärtänyt, että en ole ainoa. Me kaksi keskituloista työssäkäyvää emme ole onnistuneet niin hyvin kulutustamme suunnittelemaan, ettei yllättävä autoremontti tai muu isompi hankinta talouttamme kaataisi.

Laskuja on pinottu ja ihmetelty, miten voi olla, että rahat ovat oikeasti vähissä aina viikkoa ennen tilipäivää. Olen katunut jotain turhamaista ostostani. Mieheni on miettinyt, pitäisikö lehtien tilaaminen lopettaa. Ja olemme yhteistuumin päättäneet säästää ruoassa. "Mitään turhuuksia ei enää osteta", sovimme. Ei kevätkenkiä, ei kesävaatteita, ei sesonkimeikkejä ja tuoksua. Selvä, olen valmis uhrauksiin talouden tasapainottamiseksi.

Kesäloma tulossa, lomamatkalle tekisi mieli. Mutta millä rahalla? Olemme aiempina vuosina käyneet ulkomailla kerran tai pari vuodessa. On ollut varaa. Nyt tuntuu, että ei ole. Se harmittaa. Selaan netissä perhelomakohteita. Mietin, että jos edes Tallinnaan, tai Bulgariaan. Minulla on sentään koko heinäkuu vapaata. Nyt ei ole vauvaakaan tulossa, ja tytär olisi jo isompi matkustaja. Voi surkujen surku.

Sitten jäin miettimään, mitä lapseni oikeasti lomalta haluaisi. Pyöräretken, uimarannalle, kirjastoon, mummulan mökille. Jätskiä jälkiruoaksi, makkaraa nuotiolta. Havahduin, että niinhän minä itsekin kaipaan kiireettömiä lapsuuden kesiä. Kirjan lukemista viltillä, rauhallista elämänrytmiä, jätskiä kaupasta ja lettuja. Miksi tarvitsisin ohjelmoida lomani täyteen ulkomaanmatkoja ja muita härpäkkeitä? Vähemmälläkin pärjää. Sitäpaitsi se on ekologistakin.

Siispä me ekoihmiset matkustamme lomalla kotikaupungissa ja sukuloimassa. Pysähdymme matkan varrella kivassa vanhassa pappilassa syömässä, uimassa ja torilla. Käymme kesäteatterissa. Teemme pyöräretkiä, joita tytär niin kovasti toivoo. Mikäpä sen mukavampaa. Ei kaiken kivan tarvitse aina olla suurta.

1 kommentti: