Käyttöohjetta ja hormoneja

Tyttäremme syntyi maaliskuun alun kauniina aurinkoisena päivänä. Odotuksen loppumetrit tuntuivat pitemmiltä kuin ekat 8 kuukautta yhteensä, ja vähintään yhtä pitkältä tuntui myös synnytyksen käynnistelyvaiheet. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja selvisin ilman traumoja tai pahempia haavereita.

Onnentunne, mikä vauvasta tuli ensimmäisinä päivinä, oli häkellyttävä. Niin täydellinen, ihana, hurmaava ja rakas lapsi. Ymmärrän nyt hyvin niitä hauskoina kerrottuja juttuja nuoresta äidistä, joka ajatteli, että kaikki muut varmasti ovat kateellisia hänen vauvastaan, koska se on niin paljon ihanampi kuin muilla. Terve ylpeys omastaan vain kuuluu asiaan. Myös oma mies tuntui entistäkin läheisemmältä, kerrassaan parhaalta mieheltä maailmassa. Olin salaa sitä mieltä, ettei kukaan toinen isä hoitanut lastaan niin hyvin kuin minun mieheni.

Hormonimyrskyähän se on sitten ollut muutamat seuraavat päivät. Imettämisen sujumista tai lähinnä lapsen ruoan riittävyyttä jännitin, mutta ei mennyt kauan, kun maitoa tuli enemmän kuin lapsi kykenee syömään. Tunteet ovat olleet pinnassa: lauloin lapselle imettäessä ja yhtäkkiä tuli itku. Minä tässä laulan omalle lapselleni, yhyy. :) Onnenkyyneliä, toki, ja välillä itkua epävarmuudesta, huolesta tai väsymyksestä. Olin kyllä etukäteenkin arvannut, että "baby blues" tarkoittaa minun kohdallani tätä. Ylenmääräistä herkkyyttä, joka aiheuttaa, että kaikki itkettää.

Kuten olen moneen kertaan tainnut kertoa, lapset eivät minulle ole mitenkään uusi juttu. Siitä huolimatta, oma lapsi on todellakin sitä. Lapsen mukana ei valitettavasti vielä tänä päivänäkään toimiteta ohjekirjaa. Niinpä tässä on sitten mieheni kanssa opeteltu erottamaan, mitä tämä tämmöinen itku nyt tarkoittaa ja millä sen voisi välttää. Milloin se itkee nälkää, milloin vatsavaivoja, milloin mitäkin. Ovat palautuneet mieleen myös muistikuvat, miten äiti teki tämän asian ja tämän. Ne asiat olivat jo unohtuneet, mutta onneksi joskus on tullut nähtyä vierestä paljon vauvanhoitoa ja hoidettua itsekin. Meidän vauva on kasvanut mukavasti, mitä voi pitää onnistumisen merkkinä. Olen ihan ylpeä, että pystyn ruokkimaan hänet. Se ei ole itsestäänselvyys, ja sen ymmärrän.

Mikään sankariäiti tai suuri menestyjä en ole. Minun hermoni ovat jo monesti osoittautuneet huonommiksi kuin isyyslomalla oleva mieheni. Mies hoitaa vauvaa niin esimerkillisen hyvin ja kärsivällisesti, että olen ollut ihan ihmeissäni, miten hyvä mies minulla on. Perinteinen malli, jossa vauvan hoitovastuu painottuu vahvasti äidille, ei meillä toteudu. En voi kuin ihmetellä, miten ne äidit pärjäävät, joiden on hoidettava kaikki itse. Minä en pärjäisi, -tai ehkä sittenkin, jos pakko olisi. Hattua nostan heille, jotka yksin hoitavat vauvaansa.