Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tähyilyä eteenpäin


Voi miten nautin vauvasta, kerrankin osaan nauttia ja olen siitä iloinen. Samaan aikaan alkaa katse ja ajatus jo kulkeutumaan tulevaan syksyyn, eteenpäin. Maaliskuussa pitää hakea pojalle jo hoitopaikkaa, jos mielii saada, sanoivat. Se on niin pian. Silti niin on hyvä. Kokemuksesta tiedän jo, että kyllä me pärjätään, vaikka päivähoito alkaa. En ole kotiin jäävää sorttia. Valitettavasti ehkä, joku sanoisi, mutta niin se vain on. Mutta nyt, tästä hetkestä nautin.

Teen pitkiä kävelylenkkejä vaunujen kanssa kotikulmilla. Vauva nukkuu kolmekin tuntia kerralla. Kevät, kaunis sää ja luonto sekä kiirettömyys ovat kivoja asioita tavoittaa taas. Tuntuu samalta kuin silloin opiskelijana aikoinaan. Pidän edelleen kiinni päiväunistani aina, kun tilaisuus tulee, mutta enää ei väsytä niin paljon kuin aiemmin. Jaksan viedä tavaroita kirppikselle, alan siivota kaappeja. Mahtavaa, että saan sen tehtyä. Päätän laittaa pojan vaatteet nopeammin eteenpäin kuin tyttären kohdalla tein. Mitä niitä säästämään. Uusia saa niin helposti.

Vauva alkaa liikkua. Kääntyy, pungertaa, potkii. Pian se ei ole enää vauvakaan. Niitä harjoitusähellyksiä on niin hauska katsoa. Hän on kultainen, aurinkoinen, ihana lapsi. Huomaan paljon eroja persoonassa verrattuna isosiskoonsa. Tämän kanssa ei ole temppu eikä mikään istua kahvilla, syöttää huomaamatta ja jutella rattoisasti. "Seurusteluvauva", sanoo siskoni. Poika, hänen ihmeellisyytensä, herättää vauvakuumetta, huomaan. :)

Edelleen on paljon epävarmuutta, mutta suhtaudun siihen edelleen rauhallisesti. Mennään sitten niin, sekin on hyvä, katsotaan nyt. Ajattelen, että parempi näin. Olen oppinut rajani, enää en peleihin ala, vaan pidän rajoistani kiinni. Vaikuttaa koko ajan valoisammalta. Hyvän merkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti