Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

maanantai 17. helmikuuta 2014

Hyväksyminen


Olen viime aikoina kirjoittanut mielessäni monta, monta blogitekstiä, mutta ne kaikki jäävät julkaisematta. Kirjoitan mielessäni, tai kirjoitan pöytälaatikkoon. Voihan se olla, että joku päivä julkaisen ne. Mene ja tiedä. Olen tehnyt jo pitemmän aikaa ajatustyötä ja pohdintaa asiassa, joka on ollut minulle suru ja pettymys, nostattanut vihaakin. On tuntunut epäreilulta, väärältä, ties miltä. Nyt olen tullut kohtaan, jossa ymmärrän, että tämä asia on vaan hyväksyttävä. Haluan päästä eteenpäin, jättää sen taakseni, tulla tyyneksi asian kanssa, vaikka se ei palaa enää ennalleen.

Hyväksyminen. Se, että hyväksyy muutoksen, tapahtuneen asian, ihmissuhteen tai tilanteen muutoksen. Hyväksyy, että nyt kävi näin. Että tämä tapahtui, tälle ei voi enää mitään. On turha rimpuilla asiaa vastaan, vaikka monenlaisia tunteita siihen liittyykin. Minun on vaikeaa hyväksyä monia asioita. Sitä, että jostakin ihmisestä paljastui puoli, jota en olisi uskonut olevankaan. Sitä, että olen saanut jonkin roolin, jota en mielestäni ansaitse, mutta josta olen pääsemättömissä. Sitä, että keskusteleminen ei auta. Sitä, että ihmiset ovat toisia kohtaan julmia, ilkeitä, epäluotettavia, ajattelemattomia... Joistakin on tiennyt sen aina, joku paljastaa todellisen karvansa vasta yllättäen. Silloin se tuntuu petokselta, järkyttää.

Olen hyvin luottavainen ihminen. Liian luottavainen. Elämä opettaa minua välillä kovalla kädellä varomaan ja katsomaan tarkemmin eteeni. Lopulta pystyy matkan päästä näkemään, että harmi, että sen piti mennä niin. Mutta minä opin, ja en toistanut samaa virhettä enää. Ainakaan niiden ihmisten kanssa.

Hyväksyminen vapauttaa. Kun pystyy hyväksymään asian, sen voi jättää taakseen. Tapahtunutta ei tarvitse pitää oikeana, mutta minusta on tärkeää ymmärtää, että sille ei voi enää mitään. Siitä seuraa asioita, muutoksia, mutta nekin on vaan hyväksyttävä. Ja sitten eletään eteenpäin. Tulee uusia ihmisiä, uusia tilanteita, uusia näkökulmia ja kohtaamisia. Ehkäpä myös parempia. Oppia ikä kaikki.

3 kommenttia:

  1. Tuo koettujen kolhujen yli pääseminen ne hyväksymällä koskee usein myös toimivan suhtautumistavan etsimistä niitä toteuttaneisiin ihmisiin. Tämä ei ole helppoa tapauksissa, jolloin he ovat niinkin läheisiä, kuin perheenjäseniä, koska heistä ei pääse koskaan kunnolla eroon.

    Mutta erään hyväksymistä helpottavan lainalaisuuden olen vuosien mittaan havainnut:Tosi kovan kolhun aiheuttaneet henkilöt, samoin kuin tosi nolon tilanteen toisena osapuolena esiintyneet ihmiset eivät enää kummittele elämässä, jos heitä ei itse esiin kaiva. Aiheutettu kolhu siis näyttää sellaisenaan toimivan osapuolia etäännyttävänä tekijänä, ja pelkkä passiivisuus tapahtuman hyväksymistä helpottavana etäisyyden aiheuttajana.

    Mitä rankemmista tapauksista on ollut kyse, sitä paremmin tämä nyrkkisääntö näyttää pitävän paikkansa. MS

    VastaaPoista
  2. Sainhan viimein luettua sun blogin läpi. Tykkään älyttömän paljo. Sun blogi on ajatuksia herättävä, pistää pohtimaan. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiva että tykkäät :)

    VastaaPoista