Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

torstai 25. huhtikuuta 2013

Opettelimme riitelemään


Vappu on sitä aikaa, että muistelen menneitä onnenhetkiä. Hieman ennen vappua on nimittäin vuosipäivä sille, kun mieheni päässä tapahtui se kuuluisa "klik". Se tapahtui yliopiston yleisessä tentissä, meidän molempien opintojen loppusuoralla. Istuin mieheni vieressä, juttelimme ja sen jälkeen maailmamme ei ole ollut ihan entisensä. Vappuna sain ekan viestin häneltä. Olin silloin niinivaaralaisesta rakkaustarinasta laulavan joensuulaisbändin keikalla. Minua nauratti. Siitä alkoi kuukauden piirittäminen. Kuukauden lopuksi tajusin, etten halunnut sen enää loppuvan. Aloimme seurustella. Minulla oli mieheni kanssa heti kotoisa olo, viihdyimme toistemme seurassa tosi hyvin. Sitouduimme toisiimme nopeasti ja suhde eteni lähipiiriä ehkä kauhistuttavallakin vauhdilla. Ei ole muuten kaduttanut.

Parisuhteen alkuaikoina elämä oli enimmäkseen ruusuilla tanssimista. :) "Mistä te edes riitelisitte", kysyi siskoni, kun ihmettelin suhteemme tasaisuutta. Riitoja ei tosiaan ollut. Vaikeuksia tietysti oli, kuten on kaikkien ihmisten elämässä, mutta ne tulivat meidän ulkopuolelta. Opiskelujen loppuvaiheessa on paljon epävarmuutta, mutta asiat aina kuitenkin lutviutuvat lopulta ja niin meilläkin. Oman lapsen saaminen oli meille yhteinen unelma, josta puhuttiin kauan ennen kuin vauva sai tulla. Lapsi laittaa parisuhteen koetukselle useimmilla, ja myös meillä niin kävi. Silloinkin silti lähinnä siksi, että väsytti. Emme me oikeastaan silloinkaan juuri riidelleet. Yhdessä halusimme selvitä pikkuvauva-ajasta, ja selvisimmekin hienosti.

Jossakin vaiheessa sitä silti tulee sellainenkin piste parisuhteessa, että erimielisyyttä tulee ja keskustelu käy kiivaaksi. Me emme aiemmin oikeasti osanneet riidellä, minä varsinkaan. Omat vanhempani eivät huutoriidelleet koskaan minun nähteni. Mököttivät ja lepyttelivät kyllä. Siinä on hyvää, mutta huonoakin. Minä halusin oppia riitelemään, vaikka se pelotti minua. Turvallinen riitely vaatii lujaa luottamusta toiseen ja parisuhteeseen. Ensimmäiset riitamme olivat kömpelöitä, ja minun oli vaikea pysyä paikoillaan. Tuntui, että piti lähteä pois, mököttää ja paeta. Mieheni on siitä hyvä riitelijä, että hän ei suostu jättämään riitaa selvittämättä. Niinpä me aina olemme keskustelleet, uudelleen ja uudelleen. Miksi sinä sanoit näin? Mitä tarkoitit? Mitä oikein ajattelet? Minä olen siitä tarkka, että vanhoja riitoja ei meillä vedetä esiin vaan anteeksiannetut on unohdettuja. Se on muuten pitänyt.

Jokin aika sitten meillä oli riita. Lapsi oli jo nukkumassa, joten istuimme alas ja keskustelimme kiivaasti. Lopulta alkoi naurattaa. Olipa tyhmä juttu. Anteeksi, rakas. Ja sitten tajusimme, että hei, mehän osataan nykyisin riidellä. Vautsi. Se on tärkeä taito!

ps. Mieheni on työmatkalla, ja minulla on häntä ikävä. Siksi mietin romanttisia menneitä ja näitä nykyisempiä.

6 kommenttia:

  1. Tuosta pariskuntien riitelytaidosta ja ajankohdasta, jonka jälkeen sen kantavuutta tiukimmin testataan, oli entisaikaan määritelmä: Kun köyhyys tunkee ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.

    Nykyaikana, jolloin monet hyvinvointiyhteiskunnan tukitoimet torjuvat köyhyyden kutsumatonta tungettelua vasta perustettuihin kotitalouksiin, ovat riitelytaidon haasteetkin muuttaneet olomuotoaan. Aineellinen yltäkylläisyys näyttää köyhyyden tapaan kehittävän ihmisten välille epäsopua ja kiistan aiheita.

    Ehkä syynä on se, että turmeltumisen kannalta köyhyydessä on ”helpompi” elää, koska vaihtoehdot ovat vähäiset; köyhyys supistaa myös viettelysten valikoimaa. Nykyisessä aineellisessa yltäkylläisyydessä taas turmeltumiseen viekoittelevat ärsykkeet tunkevat oviaukon lisäksi myös näkymättömistä kulkureiteistä, langattomienkin yhteyksien välityksellä riidanaiheita kylväen.

    VastaaPoista
  2. Minä en näe riitelyä turmeluksena. Minun lapsuudessani kaikki kielteiset tunteet olivat syntiä, ja se on minusta aivan väärin. Ei paha mieli, suru, pettymys tai väsymys ole syntiä, mutta juuri "turmelukseksi" niitä kutsuttiin ja anteeksi pyydettiin. Minusta se on aivan väärin ymmärrettyä syntiä. Riitely on normaalia ihmiselämää. Minusta se on kummallista, jos ei koskaan riitelisi. Pahat sanansa tietysti voi anteeksi pyytää. Rakentavasti riitelyä ei tarvitse pelätä. Minä olen aidosti iloinen siitä, että itse olen oppinut kestämään myös kielteisempiä tunteitani eikä niitä tarvitse enää paeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minun tuurilla tekstiini pujahti sellainen epäonnistunut sanavalinta, johon sisältyy sinulle kipeitä muistoja. Pahoittelen.

      Mutta ymmärrät varmaan tekstini varsinaisen sanoman: Ristiriitojen aiheet pariskuntien kesken ovat muuttaneet olomuotoaan aineellisen hyvinvoinnin ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Kun päihteitä on vara käyttää päivittäin ja niin väkivaltaviihdettä, kuin myös pornoa voi napin painalluksella rajattomasti seurata kotisohvalta käsin, rakkaus voi ”lentää ikkunasta ulos” aivan eri syistä, kuin menneinä aikoina. Rekentavan riitelyn onnistumiselta edellytetään aiempaan nähden erilaisia valmiuksia.

      Poista
    2. Totta, riippuvuudet ovat varmasti lisääntyneet suomalaisten keskuudessa, mutta enpä silti sanoisi, että "ennen oli kunnollista", siitä oli hyvä kirjoitus Hesarin kuukausiliitteessä huhtikuun numerossa. Ennen ei ollut erityisen hyvin monikaan asia. Tunteiden käsittely, niistä keskustelu ja niiden hallinta on varmasti asia, jota ei vielä 1970-80-luvulla pahemmin laajemmalti pohdittu, mutta joka on tullut 2010-luvun perheessä välttämättömäksi asiaksi.

      Poista
  3. Miten tähän nyt sanoisi, mieluummin olen pennitön ja rakastunut kuin upporikas ja onneton. Olen Sallan kanssa samaa mieltä tuosta, että riidellä pitää osata oikein. Se puhdistaa ilmapiiriä ja usein lisää rakkautta ja arvostusta toista kohtaan, kun saa ristiriidat ratkottua rakentavasti. -Leena

    VastaaPoista
  4. Tulee vielä tässä mieleen, että tuskin on perimmältään rahasta ihmisen pahuus kiinni. Jos ajattelee vaikka perheväkivaltaa tai lasten hyväksikäyttöä, niin se ei kyllä rahasta riipu. Sitä on kukkaron koosta ja muista ulkoisista seikoista riippumatta monenlaisissa perheissä.

    VastaaPoista