Keittokirjojen ihanuudesta

Olen hulluna reseptikirjoihin. Ostan aina uusia, vaikka edellistenkään sivut eivät ole kovinkaan moneen kertaan avatut. Suomalaisia ja ulkomaisia. Joskus selailen kotona reseptejä ja mietin, mitä olisi kiva tehdä, vaikka ei ole edes aikomusta leipoa mitään. On niin kiva miettiä, mitä tekisi, jos olisi aikaa, syöjiä ja tietysti myös taitoa. Nyt haluaisin Hans Välimäen uusimman keittokirjan. Olen ihastunut Hansiin uusimman matkailua ja ruokaa yhdistävän 'Hansin matkassa' tv-sarjan myötä. Hän on sympaattinen.

Leivomme myös tyttäreni kanssa yhdessä. Ihan aina hermoni eivät oikein meinaa kestää sitä, että tytär laittaa kätensä kananmuniin, jauhoihin ja nappaa voita suuhunsa. Haluan silti antaa hänelle tämän kokemuksen, vaikka se on minulle välillä tuskastuttavaa. Jauhot tuppaavat leviämään, varsinkin gluteenittomat jauhot, joita käytän erikoisruokavalioni vuoksi. Tytär haluaa tutkia ja maistaa kaikkea. Minä mittaan desilitrat, hän kaataa kulhoon.

Into osallistua ja auttaa on tyttärelläni kova. Isänsä kanssa hän laittaa yhdessä ruokaa. Meillä mies vastaa pääasiassa ruoanlaitosta, "isin ravintola" palvelee päivisin. Tytär saa laittaa ruoan päälle sipulit tai persiljat, joskus pestä perunat. "Minä sain auttaa", hän kertoo posket hehkuen ja silmät loistaen. :)

Sehän näissä leipomisissa on vikana, että ne tuotokset tulee syötyä. Hillitsen itseäni ja leivon harvakseltaan, haaveilu on terveellisempää. Minulla hieman tavallista enemmän rajoittaa lisäksi erikoisruokavalio, mutta olen hyvä soveltamaan. Myös gluteenittomien reseptiikka on kehittynyt paljon viime vuosina. Hiljattain löysin huippuhyvän foccacion reseptin gluteenittomana. Sitä on tullut tehtyä jo pari kolme kertaa. Leipominen on mukavaa käsillä tekemistä, ja siksi hyvää vastapainoa luovalle ajattelutyölle, jota teen päivät.

Sitä olen miettinyt, että jos leipoisinkin vaikka naapureille. Katsoiskohan ihmiset kieroon, jos veisinkin lämpimiä leivonnaisiani heille? Tai ainakin osan. :)