Uhmaikäinen tyttäreni kaipaa usein hellyyttä. Hän osaa sitä myös pyytää ihanasti. "Äiti, pusuttele minua" ja "Isi, tule minun viereen istumaan ja silitä" on kuultu. Lapsi hakee vanhemmastaan turvaa, kun usein niin kovasti kiukuttaa. Se on hämmentävää. Kaikkiin kysymyksiin vastaus on ei. Luin iltasatua, jossa Perttu oli oikein todella kiukkuinen. Tytär kuunteli satua hiljaa silmät pyöreinä ja päätin hieman selittää Pertun kiukkuisuutta. Lapset ja aikuiset ovat joskus vihaisia ja kiukkuisia, kun harmittaa, sanoin. "Saako silloin tulla syliin", kysyi pikkuneiti. "Saa, aina tietysti saa", vastasin. Siitä tajusin, että lapselle omakin harmitus ja kiukku voivat olla pelottavia. Aikuisen kiukusta puhumattakaan.
Kun minä olin lapsi, minun mahdollisuusvalikoimaani ei kuulunut ollenkaan, että olisin tuollaista hellyyttä ja hyväilyä osannut pyytää. Sellainen ei vain kuulunut asiaan. En tiennyt sellaista lasten hellimistä olevankaan, joten en olisi osannut pyytää. Lasten piti olla kiltisti, leikkiä omiaan, olla poissa aikuisten tieltä. Vaatii paljon rakkautta ja luottamusta, että lapsi ymmärtää voivansa pyytää rakkautta ja luottaa, että sitä tarvetta ei torjuta. Olen hirveän iloinen, että lapsellani on näin.
Oman lapsen kasvaessa olen havahtunut huomaamaan monia asioita samaan tapaan kuin tämän. Lapseni kautta voin elää uudelleen asioita, jotka olivat minulla toisin. Vaikka lapseni elämä on hänen omansa, jollakin tavalla minusta on lohduttavaa, että hänellä on näin hyvin. Joka tapauksessa tyttäreni kasvaa ajattelemaan tuota asiaa itsestäänselvyytenä. Niin sen pitäisi ollakin.
Aivan kuin minun ajatuksiani:) terv. Hanna Oulusta
VastaaPoista